Syytteiden määrä kasvoi – Axl Smith oikeuteen yhteensä 33 salakatselusta

Axl Smithiä koskevan rikossyytekokonaisuuden käsittely alkaa keskiviikkona 18. tammikuuta.

Kihlakunnansyyttäjä Yrjö Reenilä nosti tammikuun alussa syytteet juontaja Axl Smithin, 32, salakatselutapaukseen liittyen.

Tänään torstaina julkaistusta tiedotteesta selviää, että Smithiä syytetään aiemmin tiedotetun 32 salakatselun sijaan 33 salakatselusta. Myös kunnianloukkaussyytteiden määrä on noussut kolmesta neljään.

Aiemmin kerrottiin, että yhden asianomistajan osalta asian lisätutkinta on poliisissa kesken.

Smithiä vastaan on nostettu syytteet lisäksi kahdesta yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä.

Rikosasia käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa 18. tammikuuta 2017 alkaen. Pääkäsittelylle on tammi- ja helmikuussa varattu yhteensä 11 istuntopäivää.

Syyttäjä on pyytänyt asian käsittelyä yleisön läsnä olematta sekä asianomistajien henkilöllisyyden ja asiakirjojen määräämistä kokonaan salaisiksi.

Tiedotteessa kerrotaan, että käräjäoikeus on tässä vaiheessa määrännyt käsittelyratkaisuna asianomistajien nimet oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 6 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla salassapidettäviksi asian laatu huomioiden.

Oikeus pyrkii laatimaan kokonaisuudesta annettavan tuomion siten, että salassa pidettäisiin vain asianomistajien nimet ja mahdolliset muut tunnistetiedot, joista asianomistajien henkilöllisyys olisi pääteltävissä.

Katso videoita aiheeseen liittyen alla.


Axl Smithin matkustuskielto kumottiin – juontajatähti piti suunsa supussa 1:59


Rikostoimittaja Pekka Lehtinen kertoo, miten Smith suhtautuu tutkintaan 3:44

Lue myös:

    Uusimmat