Syyttäjiltä kiusallinen virhe: Porvoon poliisiampumisista ei käydä huomenna oikeutta

Porvoon poliisiampumisten oikeudenkäynti ei sujunut tänään suunnitellulla tavalla. Istunnossa paljastui, että syyttäjät olivat tehneet virheen yhtä poliisimurhan yritystä koskevan syytteen kohdalla.  Seuraava, huomiselle sovittu istuntopäivä jouduttiin perumaan.

Syyttäjät vaativat rangaistusta Richard ja Raymond Granholmille kaikkiaan 13 murhan yrityksestä Porvoon poliisiampumisiin liittyen. Miehiä syytetään myös muista rikoksista.  

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus totesi tänään, että yhtä syytettä murhan yrityksestä ei ollut nostettu toisen veljeksen, Raymond Granholmin, osalta laillisella tavalla. Asiaa STT:lle kommentoinut syyttäjä Jukka Haavisto kertoi, että yhdestä syytekohdasta oli jäänyt pois toisen syytetyn nimi.

Käräjäoikeuden mukaan syyttäjät ovat jättäneet uuden syytteen syytekohtaa koskien. Raymond Granholmin puolustus on kertonut antavansa vastauksen syytekohtaan niin, että asian käsittelyä voidaan jatkaa ylihuomenna.

Kommelluksen takia huomiselle suunniteltu istuntopäivä peruttiin. Asian käsittely jatkuu siis 9. päivä syyskuuta.

Syyttäjä vaatii veljeksille 13 vuoden vankeusrangaistusta. Veljekset ovat kiistäneet syytteet poliisimurhien yrityksistä, mutta myöntäneet muita syytekohtia.

Lue myös:

    Uusimmat