Syyttäjä: Jari Aarnio oli raskauttavien sähköpostien mystinen ”J”

Jari Aarnion oikeudenkäynnin viidentenä päivänä edettiin salauslaitteita valmistavan Trevoc-yhtiön omistusjärjestelyihin kesällä 2009. Syyttäjä esitti todisteina sähköposteja, jotka hänen mukaansa todistavat Aarnion olleen mukana järjestelyissä.

Syyttäjä Mikko Männikkö esitteli oikeudessa epäiltyjen tietokoneilta takavarikoituja sähköposteja. Niiden mukaan Trevocin johtohahmot, Pasi Patama ja yhtiötä omistanut ns. supomies olisivat tienneet, että Jari Aarnio halusi mukaan Trevocin toimintaan.

Aarnion syyte törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä nivoutuu sen ympärille, että Aarnio hankki omistusta Trevocista ja samaan aikaan järjesteli Trevocille kauppoja poliisista. Ensimmäiset 233 kirjallista todistetta liittyivät kauppojen järjestelyyn ja maanantaina iltapäivällä päästiin omistukseen.

Pasi Patama kirjoitti supomiehelle ja kolmannelle Trevocin omistajalle 19.5.2009 emailin, jolloin syyttäjän mukaan alkoi Aarnion omistusten järjestely.

(Kuvan voi klikata suuremmaksi) 

Syyttäjä Mikko Männikön mukaan virkamiespiirit viittaavat Jari Aarnioon.

Pataman asianajaja Teppo Laine piti tällaista johtopäätöstä yhdestä sähköpostista pitkälle menevänä.

Seuraavassa sähköpostissa supomies pyysi lisätietoa Patamalta, joka vastasi nyt syyttäjän kirjallisena todisteena 238 olevalla emaililla. Tämä viesti ei enää mennyt kolmannelle omistajalle.

Syyttäjän mukaan J on Jari Aarnio.

Laineen mukaan sellaista johtopäätöstä ei voi tehdä. Kyse on vain epämääräisestä taustakertomasta.

Supomies vastasi muutaman minuutin päästä.

Syyttäjä Männikön mukaan viestistä on selvästi pääteltävissä, että supomies tietää kuka J on. - Miten muuten hän osaisi sanoa, että J:llä on kovat kontaktit maailmalle ja että häneen voi luottaa.

- Näin ei puhuttaisi mystisestä tahosta.

Trevocin rahoituskuviossa mukana ollut Instia Group perustettiin toukokuun lopussa eli joitain päiviä sähköpostien jälkeen.

Aarnion asianajaja Riitta Leppiniemi huomautti, että tuolloin toukokuun lopussa Instian perustamisen eräänlaiseksi kätilöksi otaksuttu jengipomo Keijo Vilhunen on istunut vankilassa.

Aarnion kanta on se, että hän yritti auttaa Trevocia etsimällä sille rahoittajaa, mutta suunnitelma kaatui, kun sijoittajaksi tuli Instia Group. Sen oli perustanut Vilhusen sisko.

Puolustuksen mukaan tämän Instian kanssa Aarniolla ei ollut mitään tekemistä.

Muistitikku autotallissa

Tutkinnan aikana poliisi löysi Jari Aarnion autotallista muistitikun, jossa oli 2. kesäkuuta 2009 päivätty Trevocin rahoitussuunnitelma.

Syyttäjä Männikön mukaan rahoitussuunnitelman löytyminen autotallista osaltaan osoittaa, että Aarnio oli kuviossa mukana.

Aarnion asianajaja Riitta Leppiniemi sanoi, että Aarnio ei ole koskaan nähnyt tällaista rahoitussuunnitelmaa.

- Mistään ei näy, että tiedosto muistitikulla on avattu, Leppiniemi huomautti. - Patama on voinut antaa sen vahingossa.

- Patama on voinut antaa sen vahingossa, Leppiniemi huomautti. 

Pataman asianajaja Laine ihmetteli sitä miksi Patama olisi antanut Aarniolle tietoja hankalalla muistitikulla, kun heidän viestinvaihtonsa käytiin tekstiviestein ja sähköpostein.

Syyttäjä Männikkö totesi, että Aarnio on voinut tallettaa sen sähköpostista.

Puolustukset huomauttivat, ettei sellaista sähköpostia ole löytynyt, vaikka kaikki on käyty läpi.

Keskustelu kuumeni hetkeksi, kun syyttäjä totesi, ettei kaikkea sähköpostiliikennettä ole löydetty.

- Mitä on selvittämättä? Laine tivasi.

- Miten tuohon voi vastata, Männikkö huomautti.

Laine syytti Männikköä mustamaalaamisesta ohuin perustein.

Lisää tekstiviestejä

Syyttäjä vyörytti lisää todisteita Aarnion osuudesta Trevocissa. Esimerkkinä nämä Pataman Aarniolle lähettämät tekstiviestit heinäkuussa 2009.

Syyttäjän mukaan nämäkin osoittavat, että Aarnio ja Patama ovat järjestelleet omistusosuutta.

Pataman asianajaja Laineen mukaan viestit viittaavat siihen, että on puhuttu jostain kolmannesta tahosta, jota Patama ei tiennyt.

- Miksi Trevoc ei neuvotellut suoraan rahoittajan kanssa? Miksi Aarnio on välissä, Männikkö ihmetteli.

Laineen mukaan Aarnio ei suostunut kertomaan yksityiskohtia. - Välikäden käyttö on tavanomaista yrityskaupoissa ja rahoituksessa, Laine huomautti.

Oikeudenkäynti jatkuu tiistaina kirjallisten todisteiden läpikäymisellä. Tähän mennessä on käsitelty syyttäjän 813 kirjallisesta todisteesta 253.


Lue myös:

    Uusimmat