Aarnio-syyttäjä kaipasi aikakonetta, jotta asiat selviäisivät

- Jokaisessa rikosasiassa olisi kiva palata ajassa taaksepäin ja katsoa mitä siellä oikeasti tapahtui, Aarnio-jutun syyttäjä Mikko Männikkö sanoi oikeussalissa. Tiistaina oli puolustuksen vuoro esitellä omia kirjallisia todisteitaan. Keskustelu lämpeni jälleen kerran.

Huumeista syytteessä olevan Jari Aarnion puolustus kävi läpi tekstiviestiliikenteen taukoja, paikannuksia ja ihmetteli puuttuvia tietoja.

Puolustus halusi kyseenalaistaa syyttäjien johtopäätöksiä. Syyttäjät olivat esittelleet omissa todisteissa esimerkiksi sitä, että Pasilan miehen tekstiviestiliikenteessä oli taukoja aina kun Aarnio oli ulkomaan matkalla.

Puolustus oli käynyt puhelintietoja läpi. Asianajaja Riitta Leppiniemi esitteli lukuisia muitakin taukoja niin Keijo Vilhusen, Raine Sievälän, tuntemattoman Hollannin kontaktin kuin kahden jutussa syytetyn naisen kanssa käydyssä viestinvaihdossa.

Puolustuksen mukaan Aarnion ulkomaanmatkoihin osuneista tauoista ei siis voi päätellä mitään.

Syyttäjä Antti Sundbergin mukaan tauot ulkomaanmatkojen aikana ovat merkittäviä, vaikka syyttäjä myönsi muitakin taukoja olleen.

Puolustuksen puhelintietoja

Aarnion virkapuhelimen tiedot ovat epätäydelliset. Niitä ei ole lainkaan vuodelta 2011, koska tuolloin Aarniota ei epäilty rikoksista, eivätkä puhelinyhtiöt säilytä tietoja määräämätöntä aikaa. Sen sijaan vuodelta 2013 niitä on.

Aiemmin syyttäjät olivat esitelleet vuodelta 2011 muutamia tolppatietoja, joihin Pasilan miehen prepaidit ja Aarnion virkapuhelin linkittyivät yhtä aikaa.

Tolppatiedot tarkoittavat sellaisia tietoja, joissa krp haki tietyn tukiaseman kautta kulkeneen kaiken puhelinliikenteen. Niistä pystytään katsomaan alueen kaikki puhelimet.

Puolustus ihmetteli sitä, että esitutkintaan ei ollut otettu lainkaan kahta tolppatietoa, johon Pasilan miehen puhelin linkittyi, muttei Aarnion virkapuhelin.

Leppiniemen mukaan tällaiset tiedot osoittavat, ettei Aarnio ollut Pasilan mies.

Tilanne lämpeni

- Avustaja sanoi oikein, ettei linkity, syyttäjä Mikko Männikkö totesi.

- Mutta ei ole myöskään sellaista ristiriitaista tietoa, että virkapuhelin linkittyisi johonkin toiseen tolppaan jossain muualla Suomessa.

Leppiniemi totesi, että syyttäjät eivät siis lainkaan hyväksy sitä, että puhelimet eivät ole olleet jonkun muun käytössä.

- Ei, Männikkö vastasi.

Leppiniemi huomautti, että vuodelta 2011 ei ole lainkaan tietoja Aarnion virkapuhelimen paikannuksista. Ei siis ole tietoa missä Aarnion puhelin on liikkunut.

- Jokaisessa rikosasiassa olisi kiva palata ajassa taaksepäin ja katsoa mitä siellä oikeasti tapahtui, Männikkö lausahti.

Salattuja tietoja?

Aarnion virkapuhelimesta on paikannustietoja vuodelta 2013. Leppiniemi ihmetteli sitä, että tutkinnassa on etsitty vain yhtäläisyyksiä Aarnion puhelimen ja ns. Pasilan miehen puhelimen liikkeistä.

- Kummallista, että tutkinta ei ole kertonut tolppia, joihon ei linkityksiä löytynyt, Leppiniemi sanoi. Puolustus esitteli useita sivuja sellaisia tietoja, jossa yhtäläisyyttä ei ole.

- En nyt sanoisi että on salattu, syyttäjä Männikkö totesi. Männikön mukaan Aarnion olisi pitänyt kertoa tapahtumista avoimesti ja oikein esitutkinnassa, jolloin esitutkintaan olisi voitu ottaa oikeat tiedot.

- Jos vain ilmoitetaan, että kerrotaan oikeudessa mikä on totuus, niin se vaikeuttaa asioita, Männikkö sanoi.

Erilaisia johtopäätöksiä

Puolustus oli kerännyt vuoden 2013 paikannuksista listan, joihin Pasilan miehen puhelin oli paikantunut, mutta Aarnion virkapuhelin ei.

- Syyttäjillä oli eilen 230 paikannusta, jotka olivat kritiikille alttiita, esimerkiksi kun Porvooseen lähdettiin Pasilasta Kehä Kolmosen kautta. Tähän listaan poimittiin ne, joita tutkinta ei listaan ottanut. Ne eivät yhdisty Aarnion virkaliittymään.

Syyttäjä Jarmo Hirvonen piti osaa puolustuksen johtopäätöksistä rohkeina. Hän oli katsonut ja huomannut osassa Aarnion virkapuhelimen paikantuneen lähelle joidenkin kilometrien päähän samoihin aikoihin.

- Tästä voi tehdä toisenlainen johtopäätös, Hirvonen sanoi puolustuksen tiedoista.

Syyttäjä Männikkö palasi ääneen.

- Puolustus ei ole ole löytänyt sellaisia ristiriitoja, joissa Pasilan miehen puhelin paikantuu johonkin ja Aarnion virkaliittymä johonkin toisaalle Suomeen. Puolustuksen mukaan Pasilan miehen luurin pitäisi liikkua dekkareiden kanssa.

- Niin, tutkinta ei ole selvittänyt dekkarien puhelinten liikkeitä lainkaan, Leppiniemi kuittasi.

Puhelinten ostot

Puolustus ihmetteli mistä vuonna 2013 käytetyt puhelimet on ostettu. Niistä ei ole esitutkinnassa mitään selvitystä, vaikka 2010 ja 2011 käytettyjen puhelinten ostotiedot on selvitetty.

- On hyvä, jos ne olisivat, sillä meillä on Aarnion virkaliittymän liikkeet vuodelta 2013. Leppiniemi sanoi.

Puolustuksen mukaan esitutkinnassa on vain yksi puhelimen osto: maaliskuussa 2013 Itäkeskuksen R-kioskilta ostettiin prepaid-lipukke. Silloin Aarnio oli käyttänyt lähes minuutilleen samaan aikaan virkapuhelintaan Pasilan poliisitalossa.

- Tämä ainoa, joka me päästään tarkistamaan. En tiedä miksi tutkinnassa ei ole näitä uudempia ostoja. Jos ne löytyvät vuosilta 2010-2011 niin kai ne löytyy vuodelta 2013?

Tähän syyttäjät eivät vastanneet.

Olematon autotalli

Aarnion puolustus jatkoi vyörytystä.

Syyttäjien mukaan Pasilan miehen puhelimia linkittyi vuonna 2011 Aarnion autotalliin Länsi-Pasilassa.

Puolustus huomautti, että Aarnio vuokrasi autotallin vasta marraskuussa 2011, joten kaikki puheet linkittymisestä Radiokadun autotalliin pitää lopettaa.

- Autotallia ei ollut olemassa.

Tynnyreiden määrä?

Puolustus ihmetteli myös tynnyreiden määrää. Jutussa Hollannissa tuomittu mies puhui kuulusteluissa, että Suomeen olisi lähtenyt peräti yhdeksän tynnyriä.

Aarnio on syytteessä kuudesta, joista viimeinen jouluna 2011 oli poliisin ansatynnyri.

Leppiniemi pohti tynnyreiden määrää. - Jos niitä on ollut enemmän, niin eivätkö ne kolme näytä liittyvän Aarnioon?

Syyttäjät naurahtivat, että haluaako Aarnio lisää syytteitä.

- Aarnio on kertonut, että kaikki hänen toimintansa liittyy virkatoimiin, eikä hänellä ole peiteltävää. Jos on olemassa kolme mahdollista lisätuontia, johon Aarniota ei ole linkitetty niin se kiinnostaa kyllä.

Asiaan saataneen lisäselvitystä loppuvuodesta, kun jutussa kuullaan kyseistä hollantilaismiestä. 

Oikeudenkäynti jatkuu ensi viikon tiistaina.

Lue myös:

    Uusimmat