Yhdysvaltain entisellä presidentillä Donald Trumpilla oli hallussaan salaisia asiakirjoja, jotka koskivat muun muassa ydinaseita, aseohjelmia ja maan puolustussuunnitelmia.
Tieto käy ilmi syytehakemuksesta, jonka liittovaltion syyttäjät julkaisivat tänään.
Oikeusministeriön mukaan Trumpin hallussa olleet salaiset asiakirjat saattoivat vaarantaa maan turvallisuuden.
Trumpia vastaan on nostettu syyte lähes 40 syytekohdassa.
New York Timesin mukaan syyttäjät esittävät todisteita muun muassa siitä, että Trump esitteli erittäin arkaluontoista suunnitelmaa hyökkäyksestä Iraniin vierailleen golfklubillaan heinäkuussa 2021. Tilaisuudessa tallennetussa nauhoituksessa Trump vielä luonnehtii materiaalia "erittäin luottamukselliseksi" ja "salaiseksi".
Lue myös: Salaisia asiakirjoja kartanossaan säilönyt Trump kertoo saaneensa asiasta syytteen: "En ikinä olisi uskonut"
Tiistaina tuomioistuimen eteen
Trumpin lisäksi syytteessä on hänen avustajansa Waltine Nauta.
Trump kertoi syytteistä torstaina paikallista aikaa omassa Truth Social -viestipalvelussaan. Trumpin mukaan hänet on kutsuttu Miamiin liittovaltion tuomioistuimen eteen ensi tiistaina.
Hän on toistuvasti kiistänyt tehneensä mitään väärää.
Tapauksessa on kyse siitä, että Trump oli pitänyt hallussaan salattuja asiakirjoja presidenttikautensa jälkeen. Trump oli säilönyt noin 11 000 asiakirjaa Floridassa sijaitsevaan Mar-a-Lagon kartanoonsa.
