Syyrian armeija jatkaa Aleppon moukarointia – evakuointi keskeytynyt toistaiseksi

Syyriassa siviilien ja kapinallistaistelijoiden evakuointi opposition hallitsemilta alueilta Aleppon kaupungista on keskeytynyt toistaiseksi. Syyrian armeija jatkaa Aleppon itäosien pommittamista.  

Viranomaisia lähellä oleva lähde kertoo, että Syyrian hallitus ei hyväksy evakuoitavien ihmisten lukumäärää ja haluaa tietää heidän nimensä. Evakuoinnit olivat osa Venäjän ja Turkin välittämää sopimusta, joka solmittiin eilen. 

Syyrian sotaa seuraavan Syrian Observatory for Human Rights -järjestön mukaan evakuointien piti alkaa viideltä aamulla Suomen aikaa. Kaupungissa olevan uutistoimisto AFP:n kirjeenvaihtajan mukaan ainakaan ensimmäisen puolen tunnin aikana evakuoinnit eivät olleet alkaneet.   

AFP:n mukaan Aleppon Salaheddin kaupunginosan laitamille on kerääntynyt noin 20 vihreää valtion linja-autoa, joiden on määrä kuljettaa ensin loukkaantuneita ja siviilejä pois kapinallisten hallussa olleelta alueelta. Kapinallistaistelijoiden odotetaan poistuvan alueelta hieman myöhemmin.

Myös BBC kertoi aiemmin tänään, että Aleppon tuntumaan on tuotu busseja, mutta evakuointien aikatauluista ja reiteistä ei BBC:n mukaan ole toistaiseksi tietoa.

Venäjän YK-lähettiläs Vitali Tshurkin ilmoitti eilen illalla, että Syyrian armeija on lopettanut sotatoimet Aleppossa, jotta kapinallistaistelijat perheineen voivat poistua kaupungista. Hän lisäsi, että taistelu itäisen Aleppon ympärillä on ohi.

Itä-Alepposta lähtevät voivat matkustaa joko muille kapinallisten hallussa oleville alueille Aleppon länsipuolella tai Idlibin maakuntaan Syyrian luoteisosassa.

Lue myös:

    Uusimmat