Syyria kertoo teloittaneensa 24 ihmistä viime vuoden maastopaloihin liittyen

Syyrian hallitus on ilmoittanut teloittaneensa 24 ihmistä, jotka tuomittiin tappavien maastopalojen sytyttämisestä viime vuonna. Asiasta uutisoi BBC.

Teloitettujen lisäksi 11 muuta ihmistä tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Viidelle alaikäiselle määrättiin 10-12 vuoden vankeusrangaistus.

Oikeusministeriön tiedotteessa henkilöitä kuvaillaan rikollisiksi, jotka olivat tehneet ”terroritekoja”.

Tuomittujen kerrotaan tunnustaneen viime vuoden lokakuisten tulipalojen sytyttämisen. Paloissa kuoli kolme ihmistä.

Ihmisoikeusjärjestöt uskovat, että presidentti Bashar al-Assadin hallitus on teloittanut tuhansia ihmisiä sen jälkeen, kun sisällissota alkoi vuonna 2011.

Viime vuonna 187 maastopaloa

Viime vuoden metsäpalot on liitetty vuodenajalle epätavallisiin helleaaltoihin ja kuivuneeseen kasvillisuuteen maassa.

Paikalliset viranomaiset raportoivat yhteensä 187 maastopaloa Latakian, Tartousin, Homsin ja Haman maakunnissa. Oikeusministeriön mukaan palot vaikuttivat yhteensä 280 kaupunkin ja kylään.

Palot tuhosivat 13 000 hehtaaria maatalouteen käytettyä maata ja 11 000 hehtaaria metsää.

Lue myös:

    Uusimmat