Sitkeänä taistelijana tunnettu jääkiekkolegenda Heikki Riihiranta oli saanut lokakuisena aamuna 2014 sydänkohtauksen kotonaan Espoon Tapiolassa. Ambulanssin kuljettaessa Riihirantaa kohti Jorvin sairaalaa hän kaivoi henkilökunnan vastustuksesta huolimatta kännykän esiin soittaakseen puhelun naapurilleen, selviää uutuuskirjasta Hexi – Taistelija (Teos).
Riihiranta oli aamulla uskonut, ettei rintaan voimakkaan närästyskohtauksen jälkeen iskenyt ahdistus ollut hälyyttävää. Kun hengittäminen oli käynyt tuskaiseksi, Marita-vaimo sanoi soittavansa ambulanssin. Riihiranta kuitenkin toppuutteli ja lähti omalla autollaan läheiselle terveysasemalle.
Terveysasemalla tehtyjen testien jälkeen lääkäri oli ilmoittanut, että Riihirannan on lähdettävä saman tien Jorvin sairaalaan. Riiiranta totesi rauhallisesti, ettei asiassa ole ongelmaa, ja hän pääsee Jorviin omalla autollaan.
– Ettehän te herranjumala millään omalla autolla mene. Te lähdette ambulanssilla sinne. Tämä ei ole mikään pikkujuttu! lääkäri pauhasi.
LUE MYÖS: Leijonien legendaarinen joukkueenjohtaja sai Izvestija-turnauksen palkintorahat käteisenä – teki rohkean ratkaisun: "Laittakaa pankkiasianne kuntoon ennen kuin joku tapetaan"
Riihiranta viimein suostui ambulanssin kyytiin, mutta ei asettumaan aloilleen ennen puhelua naapurilleen Ollille. Riihiranta oli luvannut hakea kaverinsa Helsinki-Vantaan lentokentältä iltapäivällä, mutta sydänkohtauksen jälkeen hän ei ollut enää varma tämän onnistumisesta.

