Syksyn illoissa on omat hyvät puolensa. Ne houkuttelevat istumaan hiljaa ja rauhassa jonkin itseä kiinnostavan asian äärellä, kirjoittaa Telan toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes kolumnissaan.
Olen pohtinut oman ikäni karttumista ja sitä, miltä oma osani näyttää väestön ikääntymisen isommassa kokonaisuudessa nyt ja tulevaisuudessa.
Väestön ikääntyminen on yksi niistä tulevaisuuden muutoksista, jotka muokkaavat arkeamme monelta eri kantilta. Sen tuomia yhteiskunnallisia muutoksia ei voi väistää eikä taklata millään yhdellä ja yksinkertaisella keinolla.
Tässä se on läheistä sukua aikamme toiselle isolle tulevaisuushaasteelle eli ilmastonmuutokselle ja sen kyljessä kulkevalle ekologisen jälleenrakennuksen tarpeelle.
Ilmastonmuutoksella on aina ollut omat kieltäjänsä ja ne, joiden mielestä jälleenrakennus ei kuulu heille vaan ainoastaan joillekin toisille. Useimmat kuitenkin tunnustavat sen, että ekologinen jälleenrakennus synnyttää paikoin suuriakin kustannuksia ja että nuo kustannukset kuuluvat tavalla tai toisella sekä kaikille eri ikäisille ihmisille että myös yrityksille.
Kustannusten yhteisvastuu vaikea ymmärtää
Väestön ikääntymisestä johtuvien kustannusten jakoa koskeva yhteisymmärrys on hauraammalla pohjalla. Useimmat kyllä ymmärtävät, että nuo kustannukset on kohdattava tavalla tai toisella. Vaikeampaa on hyväksyä se, että vastuu niistä olisi yhteinen. Tämä vaikeus pilkahtelee silloin tällöin esiin kaikkein poleemisimmassa sukupolvipolitiikassa. Siihen törmää usein myös yritysten ja työnantajien parissa.
Globaaleilla markkinoilla toimivien yritysten vastahakoisuudessa väestön ikääntymisen kustannusten kantamiseen on paljon samaa kuin ekologisen jälleenrakennuksen kustannuksiin osallistumisessa: niin työeläkemaksuja kuin kohoavia terveydenhuollon ja vanhushoivan kustannuksia peilataan kansainvälisen kilpailukyvyn kuvastimesta.
