Video: Suuri teollisuushalli liekeissä Kotkassa

Suuri teollisuushalli liekeissä Kotkassa 0:34

Kotkassa tulipalo on tuhonnut noin 1  500 neliön teollisuushallia, kertoo pelastuslaitos. Hälytyskeskus sai tiedon Huumantiellä syttyneestä palosta hieman ennen kello 17:ää.

Finex Oy:n hallin palosta on levinnyt savua ympäristöön.

Finexin toimitusjohtaja Ari Leppänen kertoo, että palo on saatu sammutettua. Hänen mukaansa pelastuslaitos on siirtynyt jälkisammutukseen. Myös silminnäkijä kertoo MTV Uutisille, että pelastuslaitos näyttää saaneen palon melko hyvin hallintaan.

Leppäsen mukaan palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja. Pelastuslaitoksen mukaan palossa syntyi huomattavat aineelliset vahingot.

Finex on muoviaineita valmistava kemian alan yritys. Leppäsen mukaan tulessa ei ollut tuotantotilojen päärakennus vaan toinen, pienempi rakennus, jossa ei valmisteta kemikaaleja.

Viranomaiset selvittävät palon syttymissyytä ja -tapaa.

Paloa sammuttamaan hälytettiin 30 pelastuslaitoksen yksikköä Kotkasta ja lähiseudun kunnista, pelastuslaitos kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat