Suuri onnettomuus lähellä Rovaniemeä – linja-auto ajautui ojaan kolaroituaan vastaantulevan kanssa

Liikenneviraston mukaan Nelostiellä lähellä Rovaniemeä on tapahtunut onnettomuus, jossa on mukana linja-auto.

Onnettomuus sattui iltakahdeksan aikaan välillä Yli-Nampa – Ala-Nampa. Tie on suljettu liikenteeltä ja onnettomuus haittaa liikennettä molempiin suuntiin. 

Oulun johtokeskuksesta kerrotaan, että alustavan tiedon perusteella linja-auto on ajautunut ojaan törmättyään vastaan tulleen henkilöauton kanssa. Johtokeskuksesta kerrotaan niin ikään, että linja-auto olisi suistunut kyljelleen. Matkustajat ovat tiettävästi päässeet pois bussista kiipeämällä ikkunoista, kerrotaan johtokeskuksesta.

Oulun hätäkeskuksen tiedotteen mukaan bussissa oli kuljettajan lisäksi 15 matkustajaa, joista osa loukkaantui törmäyksessä. Onnettomuuteen joutuneiden vammat ovat hätäkeskuksen mukaan pieniä. Ensitietojen mukaan kuolonuhreja ei ole. 

Ilmatieteen laitoksen mukaan lämpötila oli Rovaniemellä illalla nollan tuntumassa ja vettä sateli eri olomuodoissa.

Lue myös:

    Uusimmat