Rutikuiva maa on kärynnyt eri puolilla maata – metsäpalovaroitus voimassa koko Suomessa

Lohjan Sammatintiellä on palanut hehtaarin verran maastoa, Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta kerrotaan.

Ilmoitus maastopalosta tuli noin 19 aikaan illalla. Hätäkeskus luokitteli palon tuolloin suureksi. 

Pelastuslaitokselta kerrottiin iltakahdeksan jälkeen MTV Uutisille, että kaikkiaan maastoa paloi noin hehtaarin verran, ennen kuin pelastuslaitos sai palon rajatuksi.

Kukaan ei loukkaantunut tulipalossa.

Tänään on tapahtunut lukuisia muitakin maastopaloja eri puolilla Suomea, muun muassa Nurmeksessa Pohjois-Karjalassa ja Vihdissä Länsi-Uudellamaalla.

Maasto nyt rutikuivaa

Ilmatieteen laitoksen mukaan maasto on Suomessa nyt vaarallisen kuivaa, eivätkä ukkoskuurot riitä kastelemaan kuivaa maastoa.

Metsäpalovaroitus annettiin tänään koko maahan. 

Erityisen suuri metsäpalojen riski on Uudellamaalla, Pirkanmaalla, Päijät-Hämeessä ja Kymenlaaksossa.


Lue myös:

    Uusimmat