Susijengi marssittaa tulevaisuuden lupauksia kentälle Tallinnassa – "Kaikki edellytykset kasvaa merkittäviin rooleihin"

Dettmann: Laurin hyvä NBA-kausi tuo odotuksia ja vastuuta 4:09

Kesän MM-karsintaotteluihin valmistautuva Suomen koripallomaajoukkue eli Susijengi kohtaa tänään torstaina maaottelussa Viron. Tuplakohtaamisista ensimmäinen pelataan Tallinnassa, jossa Susijengi esittelee uusia maajoukkuekasvoja.

Ensikertalaisista mukana ovat Hannes Pöllä ja Mikael Jantunen.

Molemmat kuuluvat HBA-Märskyn lupauksiin.

– Nuoremmat pelaajat voivat ammentaa esimerkkiä vanhemmilta pelaajilta ja samalla vanhempi kaarti saa energiaa nuoremmista pelaajista, Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann toteaa tiedotteessa.

– Kumpikin on esiintynyt harjoituksissa kypsästi, energisesti ja ennakkoluulottomasti. Hanneksella ja Mikaelilla on kaikki edellytykset kasvaa merkittäviin rooleihin 2020-luvun Susijengissä, Dettmann jatkaa debytanteista.

Kokeneemmasta osastosta mukana ovat arvokisakävijät Mikko Koivisto, Shawn Huff, Matti Nuutinen, Roope Ahonen ja Carl Lindbom.

Susijengi nimekkäimmät pelaajat; Lauri Markkanen, Petteri Koponen ja Sasu Salin nähdään hyvin todennäköisesti Suomen paidassa ensi maanantaina, kun Susijengi ja Viro kohtaavat Helsingissä Hartwall Arenalla.

Tänään torstaina pelattava Viro-Suomi käynnistyy kello 19.

Markkanen: Tunnen olevani valmiimpi 2:44

Petteri Koponen ei tyrmää siirtymistä NBA:han 2:45

Lue myös:

    Uusimmat