Susanna Penttilän kotona tulinen vaaratilanne

Yrittäjä Susanna Penttilän kotona sattui vaaratilanne viikonloppuna.

Susanna Penttilä oli ystäviensä kanssa viettämässä lauantai-iltaa kotonaan. Rauhallisesti sujuneeseen iltaan tuli kuitenkin dramatiikkaa, kun Penttilä laittoi asuntonsa etanolitakan päälle tunnelmaa tuomaan.

– Minulla on ollut kyseinen takka jo kolme vuotta ja yleensä ne ovat täysin turvallisia. Nyt takassa oli kuitenkin pieni reikä, joten etanolia valui ulos ja takka leimahti palamaan. Tuli meinasi levitä sekunneissa, Penttilä kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.

Penttilän onneksi hänen kotonaan oli useita ystäviä naista auttamassa ja yhdessä he saivat vilttien ja veden avulla palon sammumaan. Myös palokunta saapui paikalle nopeasti.

– Olihan siinä vaaratilanne, minullakin on kotona paljon helposti syttyviä verhoja ja mattoja. Onneksi selvisimme säikähdyksellä ja ilman vahinkoja. Savua oli melkoisesti, mutta siitä selvisi tuuletuksella.

Penttilä muistuttaakin, ettei tulen kanssa ole leikkimistä. Nainen kertoo hankkineensa tapahtuneen jälkeen kotiinsa vaahtosammuttimen. Jälkeenpäin Susanna osaa jo nauraa hektiselle tilanteelle.

– Siinä tuli samaan aikaan paikalle palokunta, poliisi ja tilaamamme taksi, joten ei se ihan normaali lauantai-ilta ollut, Penttilä nauraa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat