Suosikkiohjelman yllätyspaluu! Legendaarinen Tuttu Juttu Show nähdään jälleen

Tuttu Juttu Show tekee paluun MTV3-kanavalle!

Huippusuosittu Tuttu Juttu Show tekee vihdoin odotetun paluun televisioon. Nyt selvitetään, kuinka hyvin parisuhteessa elävät todella tuntevat oman kumppaninsa.

Hyväntahtoista parisuhdevisailua luotsaa Timo Koivusalo, josta ohjelma teki aikoinaan tunnetun juontajan. Koivusalon juontajapari paljastetaan myöhemmin keväällä. Pariskuntien haku ohjelmaan on alkanut.

Lämminhenkinen Tuttu juttu Show tuli suomalaisille televisionkatsojille tutuksi vuosina 1992–2002, jolloin ohjelmaa tehtiin kaiken kaikkiaan 393 jakson verran. Timo Koivusalon ja Joel Hallikaisen isännöimässä tuntemisleikissä selvitettiin, kuinka hyvin pariskunnat tunsivat omat kumppaninsa. Kymmenen vuoden aikana ohjelmassa kävi huimat 1 572 vierasta, joille Koivusalo ja Hallikainen esittivät yhteensä 10 000 kysymystä.

Vieraina nähtiin tunnettuja suomalaisia presidentinvaaliehdokkaista ja heidän puolisoistaan eri alojen taiteilijoihin ja urheilijalegendoihin. Jos kaikki menestysohjelman jaksot katsoisi putkeen, menisi katselussa kaksi viikkoa.

Lue myös:

    Uusimmat