Anna mulle lovee -elokuvassa näyttelevä Jarkko Niemi kasvatti vatsan roolia varten.
Love Recordsin taipaleesta kertova Love Records – Anna mulle lovee saa ensi-iltansa tammikuun lopussa. Rooleissa nähdään muun muassa Riku Nieminen, PP Petelius ja Jarkko Niemi, joka joutui tekemään fyysisen muodonmuutoksen roolia varten.
Atte Blomia näyttelevä Niemi keräsi nimittäin hoikkaan varteensa useita kiloja lyhyessä ajassa.
– Lihotin roolia varten yli 10 kiloa kuukaudessa. Lihominen ei ollut ongelma, mutta paluu hoikempiin mittoihin oli rankkaa ja työlästä, Jarkko Niemi kertoo Instagramissa.
Kuva Instagramissa.
Jarkko Niemi on tullut tutuksi muun muassa Siskonpeti- ja Nymfit-sarjoista. Hän on näytellyt myös elokuvissa Hymypoika ja Viikossa aikuiseksi.
Love Records - Anna mulle lovee kertoo Atte Blomin, Otto Donnerin ja Christian Schwindtin vuonna 1966 perustamasta levy-yhtiöstä.
Love Records mullisti 60- ja 70-luvun musiikkimaailman, nuorisokulttuurin. Love Recordsin artisteja olivat muun muassa Dave Lindholm, Rauli "Badding" Somerjoki, Jim Pembroke ja M. A. Numminen.
Elokuvan pressitilaisuudessa joulukuussa Niemi oli jo omissa mitoissaan. Vierellä Alina Tomnikov.