Mainos

Suoratoistopalveluiden menestys jo historiallista – ohittivat kaapelikanavat suosiossa Yhdysvalloissa

Suoratoistopalvelu Netflix kerää Yhdysvalloissa jo enemmän katsojia kuin perinteisen television kaapelikanavat, kertoo Quartz.

Yhdysvalloissa suositun suoratoistopalvelu Netflixin katsojien määrä on jo suurempi kuin suurimpien kaapelikanavapakettien tarjoajien yhteenlasketut tilaajat. Maaliskuun lopussa kaapelikanavien tilaajia oli maassa 48,6 miljoonaa, kun Netflixiä katsoi puolestaan 50,9 miljoonaa ihmistä.

Suoratoistopalveluiden suosio on tapahtunut nopeasta: vuoden 2012 alussa esimerkiksi Netflixillä oli vain reilu 20 miljoonaa käyttäjää. Kaapelikanavien katselijoiden määrä on pysynyt kohtuullisen ennallaan samaan aikaan.

Netflixin ja muiden suosittujen suoratoistopalveluiden suosion salaisuus lienee myös siinä, että palvelut ovat jo huomattavasti edullisempia kuin kaapelikanavien tilaaminen. Yhdysvalloissa esimerkiksi Fox News - ja ESPN -kanavien tarjonta maksaa käyttäjälle yli 60 euroa kuukaudessa. Vastaavasti suoratoistopalveluiden hinnat ovat yleensä noin 10–15 euron luokkaa kuukaudessa.

Suomessa netin tv-palveluiden katsojamäärä ohitti perinteisen television katselijat viime vuonna, selviää Telian teettämästä Taloustutkimuksesta.

Lähde: Quartz

***


Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.