Torstain televisiotarjonta tuntui olleen kohdillaan, tai ainakin ruutu sai työministeri Jari Lindströmin (sin.) twiittamaan katselukokemuksistaan.
Lindström twiittasi torstain aluksi jakoon Uuden Suomen blogitekstinsä oppisopimusmarkkinoiden työllisyysvaikutuksista. Tyypillinen näky poliitikon Twitter-virrassa.
Sen jälkeen ministeri kertoi ryhtyneensä seuraamaan kansakunnan talviurheilumenestystä Seefeldin MM-kisoissa.
Rambo liimasi ruudun ääreen
Sitä seurannut twiitti aloittikin TV-illan kohokohdan perkaamisen paljastamalla erään tunnetun taistelijan lokaatiotietoja.
– Rambo on ny Vietnamissa. Taitaa monelle käydä kylmät sillä Johnnylla on puukko mukanaan.
Tämän jälkeen ministeriä kiiteltiin klassikkoelokuvasta muistuttamisesta. Kyseessä oli siis torstaina illalla TV5:llä näytetty Rambo - Taistelija 2 (Rambo: First Blood II) -elokuva, eli Sylvester Stallonen tähdittämän Rambo-elokuvasarjan toinen osa.
Ensimmäisessä Rambo-elokuvassa Vietnamin sodassa palvellut entinen erikoisjoukkojen sotilas John Rambo joutuu pikkukylän väestön ja etenkin poliisivoimien kanssa ongelmiin sodan traumojen eskaloituessa auktoriteettivastaisuuden myötä.
Ensimmäisen elokuvan lihaksikkaan machokuoren alla käsitellään muun muassa sodan ja väkivallan eettisiä dilemmoja sekä valtion vastuuta sodan pelinappuloista.
