Paavin hautajaiset pidettiin tänään lauantaina.
Maanantaina menehtyneen paavi Franciscuksen hautajaisiin Vatikaanissa osallistui arviolta 50 valtionpäätä ja 10 monarkkia eri puolilta maailmaa.
Tilaisuus alkoi Suomen aikaa kello 11. Kardinaalikollegion pääkardinaali Giovanni Battista Ren johtama tilaisuus kesti noin puolitoista tuntia.
14.13: Paavi siunataan haudan lepoon
Paavi Franciscus saatetaan haudan lepoon Santa Maria Maggioren basilikassa. Televisiokamerat eivät kuvaa siunaamista. Basilikaan paavin arkun saattoivat joukko piispoja ja pappeja.
14.01: Paavin arkku on saapunut Santa Maria Maggioren Basilikaan
Paavi Franciscuksen arkku on saapunut hautajaissaattueessa Santa Maria Maggioren basilikaan.
13.12: Paavin arkku viedään hautajaissaattueessa läpi Rooman katujen
Seuraavaksi paavi Franciscuksen arkku siirretään takaisin Pietarinkirkkoon, jonka jälkeen alkaa hautajaissaattue läpi Rooman katujen. Paavi haudataan Santa Maria Maggioren basilikaan kolmen kilometrin päähän Vatikaanista.
Ulkoilmassa järjestettyä hautajaismessua suosi kaunis aurinkoinen sää. Vatikaanin arvion mukaan hautajaisia seuraamaan oli saapunut ainakin 250 000 ihmistä.
12.49 Pääkardinaali piti puheen
Tilaisuudessa kultiin myös pääkardinaali Giovanni Battista Ren puhe. Hän sanoi Franciscuksen jaksaneen vielä päivää ennen kuolemaansa, pääsiäissunnuntaina, tervehtiä Pietarinkirkon edustalle kokoontuneita uskovaisia.
– Hän oli paavi ihmisten joukossa, jonka sydän oli avoin kaikille, kardinaali kuvaili.
Battista Ren mukaan Franciscus ajatteli kirkon olevan koti kaikille ja että sen ovien pitää pysyä avoimina.


















