Suomi jyräsi rutiinivoittoon MM-avauksessaan

Harri Forsten, Timo Toivonen, Juha Kivilehto, Mikael Järvi ja Mikko Kohonen juhlivat Suomen maalia
Harri Forsten, Timo Toivonen, Juha Kivilehto, Mikael Järvi ja Mikko Kohonen juhlivat Suomen maalia
Julkaistu 04.12.2010 18:04(Päivitetty 04.12.2010 20:31)

Suomen alku salibandyn MM-kisoissa Tanskaa vastaan oli nihkeä, mutta avausmaalien jälkeen homma meni lähinnä pelailuksi ja Suomi hoiti homman kotiin maalein 8-1.

Suomi takoi kahdeksan maalia ilman suurinta intensiteettiä. Tero Tiitun mielestä vastustaja oli kuitenkin edellistä kohtaamista parempi.

- Tänään nähtiin Tanskaa vastaan, että he olivat parantaneet paljon edellisestä pelistä. Näin kansainvälinen salibandy menee eteenpäin. Lajin kehityksen kannalta on tärkeää, että heikommatkin maat ovat mukana, Tiitu sanoi.

- Varmaan alkusarjavaiheessa media saattaa manata sitä, että tasoeroja on joukkueiden välillä. Jokainen maa osaa kuitenkin vähän pelata, ja niillekin on tosi tärkeä juttu olla mukana.

Salibandy on vielä nuori laji, joka kasvaa huimaa vauhtia. Olympialaiset on asetettu tavoitteeksi vuonna 2020.

- Kymmenessä vuodessa 16 maan kisat ovat tasaiset, Tiitu uskoi.

Nähdään niitä tasaisia huippuotteluita näissäkin MM-kisoissa. Pitää vain odottaa puolivälieriin.

Helsinki:

Miesten MM-kilpailut, alkulohko A:

Suomi-Tanska 8-1 (2-0, 4-1, 2-0)

1. erä: 18.07 Rickie Hyvärinen (Tero Tiitu) 1-0, 19.33 Harri Forsten (Juha Kivilehto) 2-0.
Rangaistukset: -.

2. erä: 21.02 Oscar Hänninen (Mikael Järvi) 3-0, 22.45 Mikko Kohonen (Mika Kohonen) 4-0, 36.35 Forsten (Kivilehto) 5-0, 37.17 Christoffer Pahle (Lasse Olesen) 5-1, 39.58 Hänninen (Timo Toivonen).
Rangaistukset: -.

3. erä: 46.50 Tatu Väänänen (Mikko Kohonen) 7-1, 56.54 Tiitu (Mika Kohonen) 8-1 yv.
Rangaistukset: 44.42 Jouni Vehkaoja S 2 min, 56.52 Dannie Pedersen T 2 min.

Rangaistukset yhteensä: Suomi 1x2 min, Tanska 1x2 min.

Maalivahtien torjunnat: Henri Toivoniemi S 1+7+2=10, Anders Kjaer T 5+7+16=28.

Erotuomarit: Ola Pettersson-Daniel Skoog.

Yleisöä: 5 376.

(MTV3-STT)