Suomessa voi hetken olla auki 100 000 työpaikkaa – kun kesätyöt huomioidaan

Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) avoimien työpaikkojen tilastoissa näkyy arvion mukaan 50–60 prosenttia kaikista avoimista työpaikoista, sanoo ministeriön neuvotteleva virkamies Petri Syvänen.

Helmikuun lopussa TE-toimistoissa oli noin 64 000 avointa työpaikkaa. Alkuvuoden luvut ovat kuitenkin aina muuta vuotta korkeammat, koska mukana ovat kesätyöpaikat.

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies ja elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) nostivat viikonlopun aikana avoimien työpaikkojen määrät keskusteluun. Häkämies sanoi lauantaina Helsingin Sanomien haastattelussa, että kannustinloukut pitää saada pois, sillä Suomessa on nyt 100 000 avointa työpaikkaa. Lintilän luku oli sunnuntaina Ylen tv-uutisten haastattelussa vielä korkeampi.

– On olemassa työvoimapulaa. Jos numeroita katsoo, meillä on toistasataatuhatta avointa työpaikkaa ja noin 300 000 työtöntä, eli meillä on valtava kohtaanto-ongelma, Lintilä sanoi.

Jos helmikuun lopun tilaston noin 64 000 avointa työpaikkaa on 50–60 prosenttia kaikista avoimista työpaikoista, yhteensä avoimia työpaikkoja on yli 100 000. Yksittäisen päivän luku antaa kuitenkin harhaanjohtavan kuvan tilanteesta, sanoo Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen.

Esimerkiksi Tilastokeskuksen tuoreimman tilaston mukaan avoimia työpaikkoja oli viime vuonna keskimäärin noin 34 000. Myös työ- ja elinkeinoministeriön koko vuoden tilastot antavat tarkemman kuvan kuin kesätyöpaikoista paisuvat alkuvuoden luvut. Viime vuonna TE-toimistoissa oli keskimäärin kuun lopussa avoimia työpaikkoja noin 39 000.

Muutos on yksittäistä lukua tärkeämpi

Yksittäistä lukua olennaisempaa olisi tarkastella avoimien työpaikkojen ja työttömien määrän välistä suhdetta, Kärkkäinen sanoo. Häkämies ja Lintilä puhuivat kohtaanto-ongelmasta eli tilanteesta, että työttömät ja avoimet työpaikat eivät kohtaa alueellisesti tai ammatillisesti.

– Jos työllisyystilanne paranee siten, että avoimia työpaikkoja tulee paljon tarjolle, mutta työttömyys ei laske ihan samaa tahtia, se kertoo kohtaanto-ongelmasta, Kärkkäinen sanoo.

Kärkkäinen jakaa Häkämiehen ja Lintilän huomion kohtaanto-ongelman kasvusta. Talouspolitiikan arviointineuvosto ja valtiovarainministeriö ovat olleet samoilla linjoilla.

– Hyvä katsoa muutosta, eli missä määrin talouskasvu ja positiiviset uudistukset tai näkymät hyödyttävät työttömiä, Kärkkäinen sanoo.

TEM:n Syvänen sanoo, että lähes kahden vuoden ajan avointen työpaikkojen määrä on pääosin kasvanut, kun käyttää vertailukelpoisia lukuja, eli vertaa kuun viimeisen päivän lukemaa edellisvuoden vastaavaan lukuun. Viime vuonna oli kaksi kuukautta, jolloin avointen työpaikkojen määrä ei kasvanut edellisvuodesta.

Helmikuun lopussa TE-toimistoissa oli auki 4 000 työpaikkaa enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Kunnilla ja valtiolla on velvollisuus ilmoittaa avoimet työpaikat TE-toimistoon, mutta yksityisillä työnantajilla ei.

Tilastokeskus kerää tietonsa tiedustelemalla avoimien työpaikkojen määrää työnantajilta. Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilasto sen sijaan mittaa TE-toimistoihin ilmoitettuja avoimia työpaikkoja. Ministeriön luku on säännöllisesti korkeampi kuin Tilastokeskuksen. 

Työn vastaanottamiseen liittyvää byrokratiaa tulisi purkaa 8:00

Lue myös:

    Uusimmat