Suomessa on todettu 367 uutta koronatartuntaa ja 13 uutta kuolemantapausta

1:09
Video: 13 uutta koronakuolemaa – tartuntojen kasvu on pysähtynyt.

Suomessa on raportoitu 367 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Laboratoriovarmistettuja tartuntoja on nyt Suomessa yhteensä 34 084.

Kahdessa viikossa on raportoitu 5 352 tartuntaa, mikä on 728 vähemmän kuin edellisen kahden viikon aikana.

Viimeisen seitsemän päivän aikana tartuntoja on raportoitu 924 vähemmän kuin aiemmalla seitsemän päivän jaksolla.

13 uutta kuolemantapausta

THL:n mukaan sairaalahoidossa on tällä hetkellä yhteensä 258 ihmistä, joista tehohoidossa on 26.

Tehohoidossa olevien potilaiden määrä on vähentynyt eilisestä kahdella.

Uusia koronaan liittyviä kuolemantapauksia on todettu 13.

Yhteensä koronaan on kuollut koko epidemian aikana nyt 524 ihmistä.

Juttua päivitetty kello 13.02 tiedoilla uusista koronakuolemista.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja