Suomessa on puoli miljoonaa alkoholin suurkuluttajaa
Liiallisesta alkoholinkäytöstä johtuvat fyysiset sairaudet ovat vain murto-osa alkoholin haitoista. Lääkäri, kirjailija Juhani Seppänen painottaa mieluummin psyykkisiä ongelmia, joita alkoholi aiheuttaa helpommin kuin uskoisi.
Juhani Seppäsen mukaan alkoholi koukuttaa, kuten muutkin päihteet. Ainoa ero muihin päihteisiin on, että muita aineita pitää käyttää salaa, mutta alkoholin nauttiminen on laillista. Alkoholiin syntyy ongelmallinen riippuvuus yllättävän helposti. Seppänen käyttääkin sanaa huume puhuessaan alkoholista.
− Siinä vaiheessa, kun ihminen miettii, pitäisikö omasta alkoholinkäytöstä olla huolissaan, pitää olla jo, hän toteaa.
Seppäsen mukaan suuri osa ihmisten psyykkisistä ongelmista, kuten masennuksesta ja uupumuksesta, johtuu alkoholista. Jo kolme illan aikana nautittua keskiolutpullollista huonontaa seuraavan yön unenlaatua merkittävästi. Ihmekös, jos seuraavana päivänä töissä väsyttää. Ja väsymys ei ole ongelmista vakavin.
− Tilastollisesti alkoholi on työikäisten suurin kuolinsyy. Alkoholi aiheuttaa fyysisten sairauksien lisäksi muun muassa liikennekuolemia, tappeluita ja kotiväkivaltaa.
Kohtuukäyttö itsepetosta
− Suomessa on arvioiden mukaan noin puoli miljoonaa alkoholin suurkuluttajaa, Seppänen kertoo.
Hän huomasi itsekin muutama vuosi sitten olevansa alkoholin suurkuluttaja. Mies päätti kokeilla, pystyisikö olemaan kokonaisen vuoden juomatta. Kyllä hän pystyi, mutta alkoholimyönteisessä yhteiskunnassa se ei ollut helppoa.
− Viiniharrastus on itsepetosta pahimmasta päästä. Hieno ja kallis viini ei ole yhtään sen parempi vaihtoehto kuin kirkas viina tai kalja. Sitä paitsi punaviini oikeasti maistuu pahalle, Seppänen toteaa, vaikka joskus harrastikin intohimoisesti viinejä.
Alkoholittoman vuoden jälkeen Seppänen on käyttänyt jonkin verran alkoholia. Hän ei kuitenkaan luokittele itseään kohtuukäyttäjäksi, koska ei hyväksy termiä kyseisen aineen kohdalla. Seppänen huomauttaa, että eihän heroiiniakaan voi käyttää kohtuudella.
Hän on huolissaan niin sanotuista kohtuukäyttäjistä, jotka hänen mielestään pettävät itseään. Seppänen paheksuu terveydenhoidon ammattilaisten antamia kohtuukäyttörajoja. Hänen mielestään ihminen, joka ammattilaisten neuvoja tarvitsee, on ongelmakäyttäjä, vaikka juominen pysyisikin kohtuukäytön virallisissa rajoissa.
− Kohtuukäyttörajat ovat annosvinkkejä, joilla pysyy näennäiskuosissa, hän tuhahtaa.
Perinnöllisyys huono tekosyy
Seppänen ei usko alkoholismia aiheuttavan geenin olemassaoloon. Hän toteaa, että alkoholismi periytyy ennemminkin mallioppimisen kautta. Suurin syy alkoholiongelmiin on kuitenkin Seppäsen mielestä se, että alkoholia tyrkytetään joka paikassa, ja juomattomuuttaan joutuu selittelemään enemmän kuin juomistaan.
− Ihan varmasti jokaisesta, joka juo riittävästi, tulee alkoholisti. Lopettaminen onnistuu ainoastaan, kun on vain juomatta, piste.
Uusimmat
-
05:08
Yli 200 kuollut junaturmassa Intiassa
-
05:00
Sotaharjoitus on häirinnyt radiolähetyksiä – luukuttavat sankariheviä
-
04:51
Intian junaturma: Yli 200 kuollut ja noin 900 loukkaantunut
-
02:00
STT:n vertailu: Tässä ovat suurten ja pienten lukioiden kärkikymmeniköt
-
23:12
Kanadan maastopalot siirtyneet idästä länteen: "Pelottavia aikoja"
-
23:08
Upea maailmanennätys Timanttiliigassa! Firenzen ilta huipentui häkellyttävään suoritukseen
-
22:52
Yhdysvallat välttyi ajautumasta maksukyvyttömyyteen: "Katastrofaalinen talousromahdus vältetty"
-
22:47
Wilma Murto tuloskunnostaan: "Tämä toistaa tuttua kaavaa"
-
22:45
Näin raikui suvivirsi Joensuussa 18000 laulajan voimin!
-
22:36
Wilma Murrolle pettymys Timanttiliigassa
-
22:20
Zelenskyi myöntää: Ukrainasta ei tule Naton jäsentä niin kauan kuin sota jatkuu – MTV seuraa sotaa
-
22:07
Kesäkuun lumipyry yllätti taksinkuljettajan Saariselällä: "Yrität, että kyllä se kesä vielä tulee tännekin, mutta ei helkatti"
-
22:07
Tallulah Willis avoimena isänsä Bruce Willisin dementiasta: "Tämä on surun alku"
-
21:52
Kapellimestari Hannu Lintu ei unohda Kaija Saariahon musiikin herättämää ainutlaatuista reaktiota New Yorkissa: "Se tunnelma"
-
21:03
Näin huippumalli Niina Kurkinen päätyi valmentamaan ihmisiä eroamaan oikein: "Nelikymppisenä olin niin pohjalla"
-
20:57
Niinistö näki mahdollisuuksia kestävän kasvun edistämiseen Sao Paulossa Brasiliassa
-
20:54
Blinkenin Suomen-puheessa oli uusi Ukrainan sotaa koskeva seikka – Risto E. J. Penttilä: "Pikkuhiljaa lähdetään rakentamaan reittiä kohti rauhaa"
-
20:46
Pekka Pouta kuukausiennusteesta: "Kaksi viikkoa viileätä ja sitten..."
-
20:44
Kalle Rovanperä teki itselleen valtavan palveluksen – Sardinian monsteripätkä oli maineensa veroinen: "Suuri osa tuli siinä"
-
20:44
Kaatosateet ja tulvat ajoivat satojatuhansia kodeistaan Japanissa
-
Lataa lisää