Suomessa kaksi uutta koronakuolemaa – yhteensä tautiin kuollut 341 ihmistä

STM:n Pasi Pohjola:"Koronaviruksen vaarallisuutta ei syytä vähätellä" 7:47
Sosiaali- ja terveysministeriön Pasi Pohjola vakavana: "Koronaviruksen vaarallisuutta ei syytä vähätellä"

Suomessa on tänään raportoitu kaksi uutta koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

Sairaalahoidossa puolestaan on yhteensä 19 ihmistä, mikä on kolme enemmän kuin perjantaina. Potilaista kaksi on tehohoidossa.

Koronaan liittyviä kuolemia on tällä hetkellä raportoitu 341. Taudista parantuneiden osuus on yli 85 prosenttia, eli noin 7 700 tapausta.

Taudin kokonaisilmaantuvuus, eli tapaukset kahden viikon ajalta per 100 000 asukasta on 11,5.

Koronaan liittyvät kuolemantapaukset ja sairaalahoidossa olevien ihmisten määrä raportoidaan maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Lue myös:

    Uusimmat