Suomen YK-edustuston suurlähettiläs: Jossain vaiheessa Pohjois-Korea-pakotteissa tulee katto vastaan

Suomen YK-edustuston suurlähettiläs: Jossain vaiheessa pakotteissa tulee katto vastaan 2:15

Pohjois-Korea nousee yhdeksi huomenna alkavan YK:n yleiskokouksen kuumimmista aiheista. Suomen YK-edustuston suurlähettiläs Kai Sauer arvioi, että etenkin Yhdysvaltain hamuamissa pakotteissa tulee jossain vaiheessa raja vastaan.

Kai Sauer toteaa, että varsinaiset ratkaisut Pohjois-Korean kysymyksessä tehdään turvallisuusneuvostossa, mutta yleiskokouksessa voidaan pohjustaa tulevia suunnitelmia.

Yhdysvaltain odotetaan nostavan YK:ssa esiin entistä tiukemmat pakotteet Pohjois-Koreaa kohtaan. Sauerin mukaan pakotepolitiikkaa ei voi jatkaa äärettömiin.

– Jossain vaiheessa pakotteille tulee raja vastaan. Nyt pitäisi pohtia sitä, mitä voidaan tehdä sitten, kun pakotteita ei voida enää kiristää.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö osallistuu Suomn edustajana YK:n 72. yleiskokouksen avajaisviikolle. Lisäksi paikalla Suomesta ovat ulkoministeri Timo Soini ja ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen.

Yleiskokouksen yleiskeskusteluosion erityisenä teemana ovat tänä vuonna kestävän kehityksen tavoitteet. Niinistö pitää Suomen puheenvuoron YK:n yleiskokouksessa keskiviikkona.

– Suomen esille nostamia teemoja ovat YK:n uudistaminen, tasa-arvo, seksuaalisen hyväksikäytön torjunta ja ilmasto. Lisäksi me käsittelemme rauhanturvaamista ja -välitystä, Sauer listaa MTV:n Kymmenen uutisten haastattelussa. 

Pohjois-Korean tilanne esillä YK:n yleiskokouksessa 2:15

Lue myös:

    Uusimmat