Susikanta on kasvanut viime vuodesta noin kymmenen prosenttia, ja Suomessa arvioidaan olevan noin 200 sutta. Niiden liikkeistä ja laumojen koosta kerätään jatkuvasti tietoa.
Video: Huomenta Suomen sohvilla keskusteltiin muun muassa siitä, miksi Suomen sudet liikkuvat kohti läntistä Suomea.
Torstaiaamun Huomenta Suomessa Suomen susikantatilanteesta keskustelivat Luonnonvarakeskuksen ohjelmapäällikkö Sirpa Thessler ja Maa- ja metsätalousministeriön neuvotteleva virkamies Sami Niemi.
Susien liikkeistä saadaan jo nyt ja jatkossa tarkempaa tietoa, kun Luonnonvarakeskus kerää susien ulostenäytteitä. Ulostekeräystä on tehty sekä viranomais- että vapaaehtoisvoimin.
– Aiemmin saimme ihmisten havainnoista tehtyä vain arvioita. Nyt näemme, mistä mihin sudet ovat vaeltaneet, Thessler kertoo.
Ulosteista saatavilla dna-näytteellä susia voidaan myös paremmin yksilöidä.
– Yksilötunnistuksella saadaan tietoa myös siitä, kuinka monta laumaa liikkuu, Niemi jatkaa.