Suomen maajoukkuehiihtäjä kopsahti männynkäpyyn – "Yllättävän pahan vamman sain aikaiseksi"

Katri Lylynperä kopsahti heinäkuussa männynkäpyyn, ja takareisi revähti. Sairauspäiviä koronastakin kärsineellä Suomen maajoukkuehiihtäjällä on harjoituskaudella riittänyt.

28-vuotiaan Lylynperän harjoituskausi lähti menemään uomiltaan heinäkuussa rullahiihtoharjoituksissa.

– Lähdin kotoa hiihtämään, ja männynkäpy oli tippunut puusta. Rulla tökkäsi siihen käpyyn. Laitoin toisen jalan vartalon etupuolelle. Se pääsi siitä venyttymään. Takareisi pääsi aika pitkältä matkalta revähtämään siinä tilanteessa, Lylynperä kertoi hiihtomaajoukkueen mediatilaisuudessa Helsingissä.

– Aika hidas vauhti oli, mutta yllättävän pahan vamman sain aikaiseksi siitäkin vauhdista.

Syyskuussa Lylynperältä poistettiin viisaudenhammas, ja koronastakin hän kärsi. Yhteenlasku harjoituskaudesta on ollut karu.

– Kun laskeskelin sairauspäiviä heinäkuun alusta alkaen, melkein 30 päivää on oltu harjoituksista sivussa. Kyllähän se on kolmen kuukauden ajalle merkittävä määrä, ja sen päälle vielä toipilaspäivät, jolloin on pystynyt kyllä harjoittelemaan, mutta on joutunut fiksaamaan.

– Esimerkiksi heinäkuussa pystyin kyllä harjoittelemaan, mutta aika paljon oli takareiden kuntoutusta ja siihen liittyviä harjoitteita. Ne eivät ole suoraan sitä, mitä olisin toivonut tekeväni.

Lylynperä sanoo kuitenkin olevansa positiivisin mielin. Katse on helmi-maaliskuussa ensi vuonna järjestettävissä Planican MM-kilpailuissa, joihin on vielä aikaa.

– Pertsan sprintti on MM:eissä tarjolla. Olen huonoistakin lähtökohdista onnistunut taituroimaan sille matkalle aika hyviä tuloksia.

Lylynperä uskoo, että hän pystyy tekemään matkalla "erittäin kovaa tulosta".

Oberstdorfin MM-kilpailuissa 2021 Lylynperä sijoittui perinteisen sprintissä kahdeksanneksi. Maailmancupissa hän on ollut parhaimmillaan matkalla viides Rukalla marraskuussa 2021.

Venäläiset ja Therese Johaug puuttuvat kisaladulta – Johanna Matintalo uudesta tilanteesta:"Se ei ole lahja" 2:48
Johanna Matintalo ottaa kantaa venäläisten tilanteeseen.

Jasmi Joensuulle jäi kaksi massiivista pettymystä viime kaudesta – korjausliikkeet kirkkaana mielessä 2:18
Jasmi Joensuu koki kaksi pahaa pettymystä viime kaudella – "Niistä on opittu."

Perttu Hyvärisellä alla todella outo kausi – jälleen kysymysmerkkejä ilmassa:"Saa laittaa taas paniikkinappulan pohjaan" 2:08
Perttu Hyvärisellä alla todella outo kausi – jälleen kysymysmerkkejä ilmassa: "Saa laittaa taas paniikkinappulan pohjaan."

Lue myös:

    Uusimmat