Suomen kielen kamala tilanne Ruotsissa: ”Tuntuu kuin he haluaisivat tuhota kielemme”

Suomen kielen heikko asema Ruotsissa on noussut uutiseksi brittilehti The Guardianin sivuilla.

Lehti kertoo suomenkielisten pelkäävän kielellisten oikeuksiensa puolesta ja asiantuntijoiden mukaan suomen kieli saattaa kuolla Ruotsissa.

Ruotsinsuomalaisten osuus Ruotsin väestöstä on yli 7 prosenttia. Valitusten mukaan vähemmistökieleen liittyviä käytäntöjä ei ole kunnioitettu Ruotsissa.

Tutkija Sari Pesonen Tukholman yliopistosta kertoo lehdelle, että jotain pitää tehdä nopeasti tilanteen parantamiseksi.

"Opettajat kieltäneet suomen puhumista"

Göteborgissa koulua käyvä 9-vuotias Nelli Tiikkaja kertoo opettajien kieltäneen oppilaita puhumasta suomea:

– Tuntuu kurjalta, kun en saa puhua suomea, sillä minulle se on helpoin kieli, Nelli kertoo.

Nellin mukaan muut koulun oppilaat ovat jopa uhkailleet väkivallalla, jotta kukaan ei puhuisi suomea.

– Tuntuu kuin he haluaisivat tuhota koko suomen kielen.

Euroopan neuvosto raportoi viime vuonna löydöksistä, joissa suomen kieltä oli syrjitty Ruotsissa.

The Guardian huomauttaa, että Ruotsissa tilanne onkin lähes päinvastainen kuin Suomessa, jossa ruotsin kielen opiskelu on pakollista kaikille, vaikka vain 5 prosenttia väestöstä puhuu sitä äidinkielenään.

Lue myös:

    Uusimmat