Suomen kaksinkertainen olympiamitalisti päättää jääkiekkouransa

Nelinkertainen arvokisamitalisti Annina Rajahuhta päättää jääkiekkouransa. 32-vuotias hyökkääjä kertoi asiasta sosiaalisessa mediassa. 

Rajahuhta pelasi urallaan kolmet olympiakisat, joista Vancouverista ja Pyeongchangista tuomisina oli pronssiset mitalit. MM-kisaedustuksia kertyi neljä kappaletta, joista kaksissa Rajahuhta voitti MM-mitalin. Vuonna 2011 tuli pronssia ja vuonna 2019 hopeaa. 

Naisten Liigassa runkosarjaotteluita kertyi 15 kauden aikana 325 ja tehopisteitä huimat 239+298=537. Rajahuhta pelasi pudotuspeleissä 92 ottelua ja teki tehopisteet 57+48=105. Hän voitti kahdeksan Suomen mestaruutta. Rajahuhta edusti kotimaassa pääsarjatasolla IHK:ta, Bluesia, Ilvestä, HPK:ta, sekä viimeisimpänä Kiekko-Espoota, jossa toimi viime kaudella joukkueen kapteenina.

Rajahuhta pelasi ulkomailla kahdella eri kaudella 2011-12 CWHL:ssä Burlington Barracudasissa sekä kaudella 2017-2018 Kunlun Red Starissa.

– Nyt päällimmäisinä tunteina haikeus ja onnellisuus. 30 vuotta sitten ensimmäisen kerran kaksiteräisillä luistimilla kompurointia jäällä aloitelleen punaposkisen pikkutytön ura on tullut päätökseen, ja tietyn vaiheen päättyminen elämässä aiheuttaa aina haikeutta. Mutta olen aina uskonut siihen, että kun uskaltaa jostain luopua, niin on tilaa uusille unelmille ja pilvilinnoille, Rajahuhta kirjoitti Instagram-päivityksessään.

Alla Annina Rajahuhdan Instagram-päivitys.

Lue myös:

    Uusimmat