Suomen ilmatilaa loukataan yhä useammin – puolet venäläiskoneiden tekosia
Suomen puolustusvoimien tilastot Suomen ilmatilan loukkauksista näyttävät, että tapausten määrä on ollut kasvussa.
Katso yllä olevasta interaktiivisesta graafista tarkemmin, miten Suomen ilmatilaa on loukattu. Kustakin tapauksesta on katsottavissa tarkempi tapahtumapäivä ja alue, jossa loukkaus tapahtui.
Viime vuonna tapauksia oli kuusi kappaletta, kun vuonna 2012 loukkauksia oli neljä ja vuonna 2009 kolme.
– Määrät ovat pieniä, mutta kasvaneet. Ilmatilaloukkausten määrän kasvu ei sinänsä vaikuta ilmavoimien toimintaan, kertoo Puolustusvoimien viestintäjohtaja, eversti Mika Kalliomaa.
Venäläiskoneiden ilmatilaloukkaukset lisääntyneet
Viime vuosina enemmistön ilmatilanloukkauksista tekivät venäläiskoneet. Vuosien 2013–2015 kymmenestä ilmatilanloukkauksesta yhdeksän taustalla oli venäläiskone. Yhden teki viime vuonna ranskalaiskone.
Tilanne ei kuitenkaan ole ollut tällainen jatkuvasti, sillä vuosina 2008–2012 tehdyistä 14 ilmatilaloukkauksesta vain kaksi oli venäläiskoneiden tekemiä. Suurimman osan taustalla olivat ruotsalais- ja yhdysvaltalaiskoneet.
– Ilmatilaa loukkaavan koneen kotimaalla ei ole meille väliä. Valvomme ilmatilaa riippumatta suunnasta, mistä ilma-aluksia tulee, Kalliomaa toteaa.
Hänen mukaansa ilmatilaloukkaukset ovat yleensä suhteellisen lyhyitä.
Eniten ilmatilaloukkauksia tekevät Venäjä, Ruotsi ja USA
Puolustusvoimien tilasto näyttää ilmatilaloukkaukset vuodesta 2005 tämän vuoden heinäkuuhun asti. Ensimmäinen taulukoitu tieto on 5. elokuuta 2005.
Suomen kohtaamat ilmatilaloukkaukset tuntuvat vähäisiltä, kun vertaa Kreikkaan. Sen naapurimaa Turkki loukkasi maan ilmatilaa viime vuonna yhteensä 2244 kertaa.
Sitä ennen keväällä 2005 Venäjä oli tehnyt lukuisia ilmatilarikkomuksia. Ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta teki tuolloin päätöksen julkistaa jatkossa kaikki ilmatilaloukkaukset.
Tilastoituna aikana on tapahtunut 29 ilmatilaloukkausta. Näistä hieman yli puolet on venäläiskoneiden tekemiä.
Viidesosan loukkauksista takana on ruotsalaiskone ja 17 prosenttia tapauksista liittyy yhdysvaltalaiskoneiden toimintaan. Muita loukkauksia tehneitä maita ovat Norja, Belgia ja Ranska.
Uusimmat
-
19:30
Roosa nauhan teemana ovat tänä vuonna lasten syövät – nauhan suunnittelijat Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki: "Lapsen syöpä tuntuu yksinkertaisesti väärältä"
-
19:20
Näissä seksitilanteissa naiset eivät tutkimuksen mukaan edes yritä tavoitella orgasmia
-
19:16
Ilmakuva näyttää Ruotsin tiesortuman järkyttävät tuhot – vaarana uudet sortumat
-
19:14
Kanukkitaiturin rajua taklausta kelailtiin videoilta Liigassa – tästä törkytällistä tuloksena ulosajo
-
19:07
Humalainen sähköpyöräilijä kolaroi auton kanssa – sylki päin poliisia
-
18:49
Olli Jokisen Jukurit karmeassa vireessä! Mestarisuosikki tonttiin hirmuisen vitosen aikana
-
18:14
Vaarallinen tilanne SM-liigaottelussa, lämäri tuomaria päin – ottelua jatketaan poikkeusjärjestelyin
-
18:11
Joonas Nordman kävi Kiti Kokkosen kanssa Ere Kokkosen tavaroita läpi Spede-elokuvan tiimoilta – c-kasetti jäi mieleen: "Se oli koskettava hetki"
-
17:30
Yksi piirre Hiirosen julmassa tukehdutusmurhassa yllätti kaiken nähneen entisen poliisinkin – "Poikkeuksellista"
-
17:28
Tappara tylynä, KalPa helisee – puolustajahankinta taituroi todella upean osuman
-
17:27
Tiesitkö? Tästä syystä juustojen valmistus Suomessa on hankalaa
-
17:18
Keskustan uudeksi varapuheenjohtajaksi nousi Hilkka Kemppi
-
17:13
Pekka Toveri kertoo, kuinka nopeasti Ukrainan täytyy pystyä etenemään – "Siellä ei kyetä panssarijoukoilla ajelemaan"
-
17:05
Joe Jonas vastaa ex-vaimonsa syytöksiin lasten passien pitämisestä itsellään
-
17:02
Uusi kuvakulma paljastaa: SM-liigassa kohahduttanut temppu oli räikeä sääntörike
-
16:47
Timolla on Suomen suurin kurpitsa! Tältä näyttää liki 500 kilon jättimöhkäle
-
16:45
Porin Pesäkarhut juhlii Suomen mestaruutta – sitkeä Manse nöyrtyi pitkän taistelun jälkeen
-
16:44
SM-liigan huutelukohusta pelikielto: "Sanat eivät kuulu jääkiekkokaukaloon"
-
16:42
"Lapset ovat peloissaan" – näin äidit avautuvat huolestaan maailman tulevaisuudesta
-
16:40
Vihreiden Sofia Virta syyttää hallitusta "bensapopulismista"
-
Lataa lisää