Suomalaiset ovat innokasta rahapelikansaa. Viime vuonna suomalaiset pelasivat Veikkauksen rahapelejä yli 1,8 miljardilla eurolla ja rahavoittoja jaettiin ensimmäisen kerran yli miljardi euroa.
Veikkauksen tiedottaja Tero Talaslahden mukaan Suomeen saadaan noin neljäkymmentä päävoittajaa vuodessa. Vaikka voittojen suuruus vaihtelee, lottovoittajien rahankäyttö on pääsääntöisesti samanlaista. Mieluiten suomalaiset tuhlaavat voittonsa uuteen asuntoon, remonttiin tai ulkomaanmatkaan. Myös autot joutavat usein vaihtoon.
– Eihän nämä mitään taivaita hipovia tunnu nämä suomalaisten unelmat olevan. Niissä on aika paljon realismia ja sellaista pientä elämän mukavaksi tekemistä, sanoo kakkukahvit monien voittajien kanssa juonut Talaslahti.
Ääripäitä löytyy kuitenkin aina. Osa tuhlaa voittonsa heti ja on mahdollisesti jo vuoden päässä samassa tilanteessa kuin oli ennen lottovoittoa, osa taas voi elää naapurikateuden pelossa hyvinkin pihisti.
– Oudoin juttu, johon olen itse törmännyt, oli se kun eräs henkilö voitti hirvittävän kasan rahaa ja meni ensimmäiseksi ostamaan uudet kumisaappaat, Talaslahti naureskeli.
Myös viime vuonna eräs pohjalaismies voitti Eurojackpotissa 20 miljoonaa euroa ja sijoitti osan voitostaan uusiin nokialaisiin kumisaappaisiin.
Lotto on yhä suomalaisten suosikki
Veikkauksen suosituin rahapeli on Lotto, jota pelattiin vuonna 2013 yli 480 miljoonalla eurolla. Lauantaina on jälleen luvassa jännitettävää, kun lotossa on tarjolla Suomen suurin potti 13,3 miljoonaa euroa.
Uusimmista rahapeleistä myös Eurojackpot on kasvattanut suosiotaan.
– Suomalaiset ovat pelanneet innokkaasti Eurojackpotia. Mukana olevista maista, suomalaiset ovat suhteellisesti aktiivisempia Eurojackpot-pelaajia, Tero Talaslahti kertoo.
Ei siis ihme, että Eurojackpotin jättipotti on jo osunut kolmesti Suomeen. Veikkauksen mukaan suomalaiset pelasivat peliä yhteensä noin 106,4 miljoonalla eurolla vuonna 2013. Viime viikolla kymmenen hengen toijalalainen hitsariporukka voitti yhteensä 57,3 miljoonaa euroa, Eurojackpotin historian suurimman potin.
Uusimmat
-
23:12
Kanadan maastopalot siirtyneet idästä länteen: "Pelottavia aikoja"
-
23:08
Upea maailmanennätys Timanttiliigassa! Firenzen ilta huipentui häkellyttävään suoritukseen
-
22:52
Yhdysvallat välttyi ajautumasta maksukyvyttömyyteen: "Katastrofaalinen talousromahdus vältetty"
-
22:47
Wilma Murto tuloskunnostaan: "Tämä toistaa tuttua kaavaa"
-
22:45
Näin raikui suvivirsi Joensuussa 18000 laulajan voimin!
-
22:36
Wilma Murrolle pettymys Timanttiliigassa
-
22:20
Zelenskyi myöntää: Ukrainasta ei tule Naton jäsentä niin kauan kuin sota jatkuu – MTV seuraa sotaa
-
22:07
Kesäkuun lumipyry yllätti taksinkuljettajan Saariselällä: "Yrität, että kyllä se kesä vielä tulee tännekin, mutta ei helkatti"
-
22:07
Tallulah Willis avoimena isänsä Bruce Willisin dementiasta: "Tämä on surun alku"
-
21:52
Kapellimestari Hannu Lintu ei unohda Kaija Saariahon musiikin herättämää ainutlaatuista reaktiota New Yorkissa: "Se tunnelma"
-
21:46
Intiassa vakava junaturma: Ainakin 50 kuollut, 500 loukkaantunut
-
21:03
Näin huippumalli Niina Kurkinen päätyi valmentamaan ihmisiä eroamaan oikein: "Nelikymppisenä olin niin pohjalla"
-
20:57
Niinistö näki mahdollisuuksia kestävän kasvun edistämiseen Sao Paulossa Brasiliassa
-
20:54
Blinkenin Suomen-puheessa oli uusi Ukrainan sotaa koskeva seikka – Risto E. J. Penttilä: "Pikkuhiljaa lähdetään rakentamaan reittiä kohti rauhaa"
-
20:46
Pekka Pouta kuukausiennusteesta: "Kaksi viikkoa viileätä ja sitten..."
-
20:44
Kalle Rovanperä teki itselleen valtavan palveluksen – Sardinian monsteripätkä oli maineensa veroinen: "Suuri osa tuli siinä"
-
20:44
Kaatosateet ja tulvat ajoivat satojatuhansia kodeistaan Japanissa
-
20:19
Max Verstappen napsi pohja-ajat Barcelonassa – Bottas kiristi
-
20:13
Nainen jekutti poikaystäväänsä lomalla – katoavat uimashortsit aiheuttivat naurunremakan
-
20:11
Vapaan Venäjän legioona väittää taistelevansa venäläisjoukkoja vastaan Belgorodissa
-
Lataa lisää