Suomalaisyhtiöltä läpimurto eturauhassyövän hoidossa – Orionin uuden aluevaltauksen toivotaan parantavan potilaiden elämänlaatua

1:02img
Julkaistu 24.10.2018 19:38
Toimittajan kuva

Aino Huilaja

aino.huilaja@mtv.fi

@ainohuilaja

Suomalainen lääkeyhtiö Orion kertoo onnistuneensa niin kutsutun uuden sukupolven eturauhassyöpälääkkeen kehittämisessä. Suun kautta otettavaa darolutamidia on kehitetty kymmenisen vuotta yhdessä saksalaisen lääkevalmistajan Bayerin kanssa.

Orionin mukaan syöpälääke pidensi tutkimuksessa merkittävästi aikaa ennen etäpesäkkeiden ilmaantumista lumelääkkeeseen verrattuna. Yhtiö toivoo, että lääke saataisiin markkinoille reilun vuoden kuluttua.

– Kyllä näillä lääkkeillä on ollut suuri merkitys. Vastaavat lääkkeet ovat parantaneet potilaiden elinikäodotteita, ja näissä on myös paljon vähemmän sivuoireita kuin esimerkiksi sytostaateissa. Siinä mielessä voisi ainakin olettaa, että potilaiden elämänlaatu on paljon parempi, arvioi Orionin talousjohtaja Jari Karlson.

Ei ensimmäinen yhtiö

Orion ei ole ensimmäinen yhtiö, joka valtaa uuden sukupolven syöpälääkemarkkinoita. Vastaavaa lääkettä myy jo lääkejätti Pfizer.

– Tällä on silti iso merkitys Orionille. Tällaisen pienehkön lääkeyhtiön tulevaisuus on pitkälle kiinni siitä, että löydämme uusia innovatiivisia lääkkeitä, joita voidaan maailmanlaajuisesti tai partnereiden avulla markkinoida.

– Innovaatioilla on mahdollisuus pienenkin yhtiön pärjätä maailmanlaajuisesti kiristyvässä rinnakkaislääkkeiden hintakilpailussa, arvioi Karlson.

"Näyttää lupaavalta"

Orionista arvioidaan, että lääke olisi markkinoilla loppuvuodesta 2019, viimeistään alkuvuodesta 2020.

– Tällä hetkellä näyttää lupaavalta, mutta tietenkin on muistettava, että myyntilupa pitää ensin saada ja sen jälkeen onnistua myyntityössä yhdessä Bayerin kanssa.

Orion muistuttaa, että eturauhassyöpä on maailmanlaajuisesti miesten toiseksi yleisin syöpä.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa