Istvan Biro rakastui 1950-luvulla suomalaiseen Liisaan kirjeenvaihtotoveruuden myötä. Kymmenen vuoden ja lukuisten käänteiden jälkeen kaksikko sai vihdoin toisensa.
Kun lukion opettaja tarjosi oppilailleen mahdollisuutta aloittaa kirjeenvaihto ulkomaalaisten nuorten kanssa, 18-vuotias Istvan Biro innostui.
− Kysyin, onko ehdokkaiden seassa suomalaisia. Olin kirjoitellut 10-vuotiaana suomalaisen pojan kanssa, mutta yhteys katkesi sodan myötä. Opettaja totesi, että on täällä kaksi poikaa ja yksi tyttö, Biro kertoo.
Elettiin vuotta 1947, kun Biro raapusti ensimmäisen kirjeen suomalaiselle 16-vuotiaalle Liisalle.
− Osasimme kumpikin saksaa. Alkuun kirjoittelimme harrastuksista, ystävistä, perheistä ja lemmikeistä. Kahdeksan vuotta kirjeenvaihdon alkamisesta sävy muuttui: kirjeet muuttuivat rakkauskirjeiksi.
Matkustuslupa kiven takana
Unkarissa vallitsi 1950-luvulla poliittinen järjestelmä, jossa kirjeet joutuivat sensuroiduiksi. Liisan viestit tulivat usein perille silputtuina. Se ei lannistanut nuoria.
Biro tuijotti Liisan kauniita valokuvia ja paloi halusta päästä Suomeen tapaamaan häntä. Siirryttyään yliopistoon nuorimies teki kuusi kirjallista matkustuslupahakemusta viranomaisille.
Hakemukset hylättiin.
− Vuoden 1955 lopussa tein vielä yhden hakemuksen, johon mainitsin perusteluksi, että kysymys on myös rakkaudesta. Sain aikaan sen verran reagointia, että minut kutsuttiin sisäsianministeriöön.
