Suomalaistoimittaja joutui nöyryyttävän turvatarkastuksen kohteeksi Israelissa – järjestö syyttää viranomaisia etnisestä profiloinnista

Suomalaistoimittaja joutui eilen nöyryyttävän turvatarkastuksen kohteeksi Israelissa, kun hän oli osallistumassa Yhdysvaltain varapresidentin Mike Pencen Jerusalemin-vierailun uutisointiin, kertoo Israelissa työskentelevien ulkomaantoimittajien yhdistys FPA tiedotteessaan. Syyksi järjestö epäilee etnistä profilointia.

Naispuolinen toimittaja oli eilen saapumassa Pencen tilaisuuteen Israelin pääministerin Benjamin Netanyahun toimistolle, kun hänet otettiin turvatarkastukseen.

Toimittaja vietiin verhon taakse, jossa häntä kuulusteltiin ja tutkittiin metallinpaljastimella. Tarkastajat vaativat häntä myös riisuutumaan rintaliivejä myöten, mistä toimittaja kieltäytyi. Sen seurauksena häntä ei päästetty seuraamaan tilaisuutta ja tekemään työtään.

FPA uskoo kohtelun johtuvan siitä, että toimittajalla on palestiinalaiset sukujuuret. Se pitää kohtelua etnisenä profilointina.

– Journalistien riisuttaminen tarkastuksissa on inhottava toimintatapa ja asettaa Israelin omaan kategoriaansa. Se on myös häpeällistä maalle, joka ylpeilee saavutuksillaan demokratiassa, tiedotteessa sanotaan.

Järjestö myös kritisoi Israelia siitä, että vaikka maalla on käytössään kehittyneet tiedusteluteknologia ja -mahdollisuudet, se kohtelee akkreditoituneita toimittajia ala-arvoisesti. Toimittaja oli akkreditoitunut Israelin hallinnon lehdistötoimiston kautta, kuten ulkomaisten toimittajien maassa kuuluu tehdä.

Asiasta ensin kertoneen Helsingin Sanomien mukaan kyseessä oli Ylen kirjeenvaihtaja Aishi Zidan, jonka isä on palestiinalainen. Zidan on aiemmin työskennellyt toimittajana Helsingin Sanomissa ja tiedottajana Amnesty Internationalissa.

Asiasta on uutisoitu myös ulkomailla, muun muassa ABC News ja Independent ovat kertoneet tapauksesta.

Lue myös:

    Uusimmat