Suomalaisseurat roikkuvat löysässä hirressä – Porissa harkitaan jopa sarjasta vetäytymistä: "Bändin on vaikea soittaa, jos ei ole soittajia"

Superpesiksen alkavan kauden aloituspäivämäärä ja olennaiset seikat esimerkiksi ottelutapahtumien järjestämisestä ovat tällä hetkellä hämärän peitossa.

Pesiskausi on tavoitteena lyödä käyntiin kesäkuun puolella, mutta tarkkaa päivää ei ole vielä päätetty.

Naisten Superpesiksessä pelaavan Porin Pesäkarhujen puheenjohtaja Vesa Saine kertoo MTV Urheilulle, että seurassa pohditaan tällä hetkellä vakavasti sitä, kannattaako sen lähteä alkavaan kauteen mukaan lainkaan.

– Ollaan vähän odottavalla kannalla ja voisi sanoa, että jopa vähän löysässä hirressä sen suhteen, että koska saadaan päätöksiä ja miten tämä koronatilanne kehittyy, Saine kertoo.

Viime kauden hopeajoukkue ja runkosarjan voittanut Pesäkarhut on kysynyt pelaajiltaan, haluavatko he pelata alkavalla kaudella koronaviruspandemiasta huolimatta.

– Tärkeää on, että kaikki ovat tämän jutun takana, jos päätetään, ollaanko sarjaan lähdössä vai ei. Tietysti hankala on lähteä, jos pelaajat ilmoittavat, että he eivät ole mukana. Bändin on vaikea soittaa, jos ei ole soittajia, Saine veistelee.

Saineen mukaan vetäytyminen on yksi vaihtoehdoista.

– Kyllä sekin on mahdollista. Ollaan infottu eteenpäin, että hinnalla millä hyvänsä me ei voida kauteen lähteä, kyllä meidän pitää huolehtia siitä, että meillä on elinvoimainen seura vielä tulevaisuudessakin.

– Hyvin tarkkaan pitää miettiä, voidaanko lähteä pelaamaan näillä edellytyksillä.

Pelaajien kannan lisäksi seuran pitää punnita koronaviruksen tartuntariskiä ja myös taloudellista puolta.

– On se valtavan iso päätös, jonka kanssa tässä painitaan. Lähipäivinä se päätös pitää tehdä, kun saadaan kaikki speksit ajan tasalle, että voidaanko olla mukana. Tässä on terveydellisiä asioita, jotka liittyy joukkueeseen, taustoihin, talkooväkeen, yleisöön. Kuka tästä kaikesta ottaa vastuun?

Pesäpalloväelle ei Saineen mukaan ole toistaiseksi tullut mitään lisätietoa hallituksen vaatimista urheilutapahtumien erityisjärjestelyistä.

– Tällä hetkellä ei oikeastaan ole muuta tietoa kuin se, että viidensadan hengen tapahtuma voidaan järjestää, mutta mitä se vaatii, siitä ei ole tietoa. Millä kustannuksilla, siihenkään ei voida vielä ottaa kantaa, Saine sanoo.

Pesäkarhujen kassaan ei viidensadan ihmisen tapahtumista ole luvassa merkittävää täydennystä.

– Tämä on meille varmasti kaikkein katastrofaalisin tilanne, että joudutaan menemään sillä viidelläsadalla. Käytännössä tämä raja tulee vastaan jo pelkästään kausikorteilla. Lipunmyynti tulee olemaan aika lailla vähäistä, Saine ennakoi.

– Ei tiedetä, mitä kauden pelaaminen tulee maksamaan.

Miesten ja naisten Superpesiksen hankalasta tilanteesta lisää maanantai-illan Tulosruudussa.

Lue myös:

    Uusimmat