Suomalaismiehen mers-tartuntaa ei ole vielä varmistettu

Filippiineillä hoidossa olevan suomalaismiehen mers-tartuntaa ei ole toistaiseksi varmistettu, kerrotaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta STT:lle.  

Ylen haastatteleman THL:n asiantuntijan mukaan 36-vuotiaalta mieheltä otetuista näytteistä vain yksi on positiivinen. Tämä tarkoittaa THL:n mukaan sitä, ettei tartuntaa voida täysin varmistaa.  

– Mers-tartunnan voi varmistaa vain kahdella positiivisella näytteellä, kertoo THL:n erikoistutkija Jussi Sane STT:lle.  

Myös Maailman terveysjärjestö WHO:n omien kriteerien mukaan tapausta ei voida pitää varmennettuna mers-tartuntana, jos vain yksi testi on positiivinen.  

THL:n tietojen mukaan positiivisen tuloksen antanut näyte on otettu nielusta.  

Sane kertoo, että kyseessä on niin sanottu heikosti positiivinen näyte. Esimerkiksi alahengitysteistä otettu näyte olisi luotettavampi.  
Mieheltä on otettu uusia näytteitä, ja niiden tutkimuksissa kestää muutama päivä.   

Miestä pidetään karanteenissa filippiiniläisessä sairaalassa niin kauan, että hänestä otetut uudet näytteet saadaan tutkittua Hongkongissa. THL:n arvion mukaan näytteiden tutkimisessa menee muutama päivä.  
Sanen mukaan on tärkeää, että tartuntatauti varmistetaan useammalla positiivisella näytteellä, sillä mikään testi ei ole sataprosenttinen. 

– Voi myös olla, että testin teossa laboratoriossa on tullut jonkinnäköinen virhe, Sane sanoo.

Tällä hetkellä miehellä ei ole kuumetta ja hänen tilansa on vakaa, THL:stä kerrotaan.  

Tartunnan lähde vielä epäselvä

WHO:n tietojen mukaan suomalaismies matkusti kesäkuussa Saudi-Arabiassa. Ennen matkaa miehellä oli yskää, mutta Saudi-Arabiassa hän ei tuntenut itseään sairaaksi.

Mies oli oireeton poistuessaan maasta.  

Filippiineille mies saapui 19. kesäkuuta. Tämän jälkeen hän käväisi vielä Malesiassa ja Singaporessa, kunnes palasi takaisin Filippiineille.  

Kesäkuun lopussa miehelle nousi kuume ja hän sai yskän. Sairaalassa häneltä otettiin kokeet 2. heinäkuuta. Parin päivän kuluttu hänellä todettiin mers-koronavirus. Mies vietiin sairaalaan, jossa hänet asetettiin eristykseen. 

THL:n mukaan paikalliset terveysviranomaiset Filippiineillä ja Saudi-Arabiassa tutkivat miehen liikkeitä ennen tartunnan toteamista.  

Tarkempia tietoja, onko tauti levinnyt miehestä edelleen, ei ole julkistettu. 

Jos mers-tartunta varmistuu, kyseessä on ensimmäinen kerta, kun suomalainen on todistetusti saanut tartunnan.  

Lue myös:

    Uusimmat