Pietarissa tautiepäily ja Kiinassa kuolleiden määrä liki tuplaantui – ylilääkäri arvioi, millainen riski koronavirus on nyt

Pietarissa tautiepäily, ja kuolleiden määrä liki tuplaantui vuorokaudessa – ylilääkäri arvioi, millainen riski koronavirus on nyt 4:44
THL ei ole saanut Pietarin tartuntaepäilystä vahvistusta viranomaislähteistä.

Uuden koronaviruksen vaatimien kuolonuhrien määrä kasvaa. Viranomaisten mukaan tauti on tappanut jo 17 ihmistä Kiinassa. Kuolleiden määrä on liki kaksinkertaistunut vuorokaudessa. Ylilääkäri Taneli Puumalainen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) sanoo, että tilanne ei välttämättä ole muuttunut entistä vakavammaksi. 

Puumalaisen mukaan tiedot tapausmääristä ja kuolonuhreista elävät koko ajan. Kiina on THL:n tietojen mukaan nyt tutkinut viime viikkojen aikana sairastuneiden ja tautiin kuolleiden näytteitä. Se saattaa selittää uhrimäärän äkillisen nousun.

– Nyt on tullut käyttöön uusia testimenetelmiä, ja näin ollen myös aiemmin kerättyjä näytteitä on tutkittu uudelleen, Puumalainen sanoi MTV Uutiset liven haastattelussa. 

Pietarin epäilyä ei ole vahvistettu 

Kiinan lisäksi virusta on havaittu Taiwanissa, Japanissa, Etelä-Koreassa, Thaimaassa ja Yhdysvalloissa. Venäläismedian mukaan myös Pietarissa on tänään tullut tietoon ainakin yksi epäilty tartuntatapaus Shanghaista saapuneella lennolla. 

THL on Pietarin tapauksessa mediatietojen varassa.

– Mitään virallista vahvistusta Maailman terveysjärjestön WHO:n tai Euroopan tautiviraston ECDC:n kautta ei ole vielä tullut meille asti.

Puumalaisen mukaan tautiepäilyjä raportoidaan tulevina päivinä todennäköisesti useista eri maista, sillä koronaviruksen oireet ovat yleisiä. Virus aiheuttaa suurimmalle osalle sairastuneista hengitystieinfektion, eli esimerkiksi yskää ja kuumetta. Vakavissa tapauksissa tauti aiheuttaa myös hengenahdistusta. 

– Jos ottaa huomioon kansainvälisen liikkuvuuden ja matkustajien määrän, niin näitä epäilyjä tulee olemaan. 

Puumalainen ei vielä halua arvioida, miten esimerkiksi Allegro-junissa tulee toimia, jos Venäjän epäilylle saadaan vahvistus.

– Luulen, että meidän täytyy ensin perehtyä tarkemmin siihen, onko kyseessä todellinen epäily ja mikä tämä matkareitti ja taudinkuva on ollut.

Lue myös:

    Uusimmat