Suomalaiskävelijän urakka MM-Dohassa uhattuna – oireet iskivät perjantain vastaisena yönä
Suomen MM-joukkueen valmistelut Dohan kisoihin onnistuivat avauspäivään saakka ilman vakavampia terveyshuolia. Perjantaiaamuna joukkueen lääkäri Ilkka Räsänen sai kuitenkin puhelun, joka paljasti asiantuntijalle flunssan ensi oireet heti esittelyssä.
Käheä ääni kuului kilpakävelijä Tiia Kuikalle, jonka on tarkoitus startata lauantaina 50 kilometrin kävelyyn kellon hoippuessa kohti puoltayötä.
– Tiia otti aamulla yhteyttä ääni käheänä ja valitteli kurkkukipua sekä nielemisvaikeuksia, Räsänen kertoi joukkueen mediatilaisuudessa.
– Kyseessä on flunssan alku, joten katsoimme, että äänijänteitä on nyt turha tulla rasittamaan tähän tilaisuuteen.
Lääkitys aloitettiin heti, vaikkei Kuikalla ollut kuumetta. Osallistuminen toisen kilpailupäivän päättävään kävelykilpailuun ratkeaa lauantaina, aikaisintaan aamulla.
– Kilpailusta ei vielä tiedä. Sitä on tässä vaiheessa mahdoton ennustaa, Räsänen totesi.
Kuikka, 24, sijoittui viime vuonna Berliinin EM-kisoissa 13:nneksi 50 kilometrin kävelyssä. Tänä vuonna hän on kohentanut matkan Suomen ennätyksen aikaan 4.29.25.
Yleisurheiluvideot
Uusimmat
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
Lataa lisää