Suomalaisjäänmurtaja Fennica pääsi jatkamaan USA:ssa – Greenpeacelle iso lasku

Suomalaisjäänmurtaja Fennica onnistui viranomaisten avustuksella ohittamaan ympäristöjärjestö Greenpeacen aktivistit Portlandin satamassa Yhdysvalloissa varhain perjantaina Suomen aikaa.

Arctia Shipping -yhtiön Fennica yritti lähteä Portlandin satamasta varhain aamulla paikallista aikaa. Alus kääntyi kuitenkin takaisin joukon ympäristöaktivisteja tukittua sen reitin ripustautumalla siltaan satamaväylällä. Yhtiö on vahvistanut tapahtuneen.

Greenpeace vastustaa öljynporausta arktisella alueella. Fennica avustaa Alaskan rannikolla öljy-yhtiö Shelliä.

Fennica on ollut Portlandissa korjattavana. Alus sai runkovaurion heinäkuun alussa Unalaskan lahdella. Arctia Shipping -yhtiöstä kerrotaan, että korjaustyöt ovat nyt valmiit ja alus palaa merelle heti, kun se on mahdollista.

– Olemme siellä viranomaisten kanssa yhteistyössä. Lähdemme, kun reitti on turvallinen, viestintäjohtaja Markku Tuhkanen kertoi aiemmin.

Greenpeace kertoo, että iskuun osallistuu kaikkiaan 26 aktivistia, joista puolet roikkuu sillalta köysien varassa. Järjestön mukaan aktivistit ovat vallanneet siltaa jo yli vuorokauden.

Uutistoimisto AP:n tietojen mukaan ympäristöjärjestön täytyi maksaa mielenosoituksen takia 2500 dollaria eli noin 2300 euroa kultakin tunnilta.

Paikallisten uutislähteiden mukaan mielenosoitus maksoi Greenpeacelle lopulta yhteensä 17500 dollaria eli noin 16000 euroa. 

Lue myös:

    Uusimmat