Aamuisin herääminen on vaikeaa, kun ulkona on vielä yö. Kokosimme yhteen vinkit, joiden avulla helpotat oloasi.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen antaman tiedon mukaan noin 40 prosenttia suomalaisista kärsii kaamosväsymyksestä. Jatkuvan väsymyksen lisäksi oireena ovat myös lisääntynyt ruokahalu ja alakuloisuus, eivätkä ongelmat häviä runsaallakaan levolla.
1. Kokeile kirkasvalohoitoa
Moni suomalainen on saanut avun kirkasvalolaitteiden avulla. Herättävien ja valaisevien lamppujen lisäksi tarjolla on nykyään myös kuulokkeiden kautta kirkasvalohoitoa antavia laitteita. Kirkasvaloa kannattaa nauttia aamuisin 6–10 välillä ja välttää sitä iltaisin, sillä se voi huonontaa unta.
Ihminen tarvitsee kirkasta valoa ylläpitääkseen vuorokausirytmiään ja kirkasvalohoidolla rytmin voi palauttaa oikeaan. Tämän lisäksi se tiivistää unen virkistävämmäksi paketiksi, kun uni-valve-rytmi tahdistuu.
Toimituksemme testasi, miten hyvin kirkasvalokuulokkeet toimivat –