Markus Vuorela on kuin onkin jälleen hiihdon MM-kisoissa. Temppu toteutui kahden vuoden takaisen tapaan varamiehenä.
Toissa vuonna Vuorela pääsi takaoven kautta MM-Planicaan, ja nyt rajavartija sai moisen kutsun MM-Trondheimiin. Suomelta tippui lauantain yhdistelmäkilpailusta ensin influenssan vuoksi Iivo Niskanen ja sitten niin ikään sairastunut Perttu Hyvärinen. Niskasen korvaajaksi nimettiin Remi Lindholm, ja MM-kisoihin varalla ollut Vuorela pääsee skiathloniin ikään kuin varamiehen varamiehenä.
Lue myös: Remi Lindholm kertoo kovasta hetkestä Suomen MM-hotellilla – räväytti kunnolla Iivo Niskasen korvaamisesta
Planicassa tilille tuli kaksi vuotta sitten 15 kilometrin vapaan kisa ja 43. sija. Vuorela oli kuitenkin sairastellut tuolloin kisojen alla ollen "varmaan 10 päivää influenssassa".
– Nyt pääsi paremmasta tilanteesta tulemaan tänne. Olen saanut valmistautua ihan hyvin. Ei ole mitään probleemaa, Vuorela virkkoi perjantai-iltana.
Tiedon paikastaan mies sai tiistaina, Trondheimiin hän saapui torstaina.
"Aina yllättäen"
Sen kummempaa tunnemyrskyä asia ei saanut Vuorelassa aikaan.
– Tietenkin tässä on sen verran pitkään jo hiihtänyt, että osaa valmistautua vähän siihen, minkälaisia valintoja tulee.


