Suomalaiset uskomattoman hyväkäytöksisiä elokuvateatteriasiakkaita
Suomalaiset käyttäytyvät elokuvateatterissa kuuliaisesti ja moitteettomasti. 3D-laseja käsitellään hellävaraisesti, eikä yönäytöksissä rellestetä edes U2:n keikalla. Finnkinolla asiakkaiden käytökseen ollaan tyytyväisiä, kaikki on sujunut paremmin kuin uskottiinkaan.
– Asiakkaat ovat kohdelleet laseja pääsääntöisesti hyvin, paremmin kuin uskottiinkaan. Asiakaskäytössä harvemmin tapahtuu rikkoutumisia. Vahtimestarit neuvovat lasien käytössä, ja ennen elokuvaa katsojille näytetään traileri, jossa opastetaan käsittelemään laseja oikein, teatteripäällikkö Markku Riekkinen Finnkinolta kertoo.
Hyvän ohjeistuksen ja kuuliaisten asiakkaiden lisäksi 3D-lasien ehjinä pysymistä edesauttaa niiden laatu. Lasit ovat vankkaa tekoa, eivätkä ihan helposti hajoa. Toki riski suurenee, kun puhutaan esimerkiksi lastennäytöksistä.
– Lapset kääntelevät ja vääntelevät laseja enemmän, mutta hajoaminen on silti tosi vähäistä asiakasmäärään suhteutettuna.
Riekkisen mukaan laseja ei mene rikki edes joka viikko. Se on Finnkinolle helpotus sillä 3D-lasien hinta pyörii jopa 20–50 dollarin liepeillä.
– Lasit eivät ole meille ilmaisia, siksi niiden käyttöä valvotaan korostetusti ja seurataan, että lasit jäävät saliin. Ihmisillä ei ole suurta mielenkiintoa varastaa niitä, koska niillä ei ole muuta käyttöä.
Yönäytöksissä vähän järjestyshäiriöitä
Riekkinen kiittelee asiakkaita myös siitä, etteivät suomalaiset juurikaan rellestä leffateatterissa edes myöhäisillan näytöksissä. Vaikka yönäytökset ovat muun muassa Flamingon teatterille jokaviikkoisia, järjestyshäiriöitä tapahtuu hyvin vähän.
– Elokuviin tulevat porukat eivät ole juhlineet ennen näytöstä eivätkä tee sitä näytöksen aikanakaan. Joskus saattaa joku pullo löytyä salin penkkiriveiltä, mutta sellaista tapahtuu todella vähän. Omat jälkensä elokuvateatterivieraista kuitenkin jää, se tietää siivoojille töitä.
Flamingon ja Ison Omenan kauppakeskusten teattereita luotsaava Riekkinen tietää, että teatterit vetävät puoleensa paljon perheitä. Jos vanhemmat lähtevät ostoksille, lapset saattavat mennä siksi aikaa katsomaan elokuvan. Finnkino noudattaa elokuvatarkastamon ikärajoja ja pyrkii tarkistamaan lapsiasiakkaiden iät jo lippukassalla.
– Mukaan sattuu sellaisiakin asiakkaita, jotka ovat siinä uskossa, ettemme ole asian suhteen niin tarkkoja. Siitä syntyy joskus turhautumista, Riekkinen tietää.
3D:stä iso hitti
Riekkinen korostaa, että teatteri pyrkii antamaan asiakkaalleen kokonaisvaltaisen elämyksen. Elokuvan lisäksi satsataan myös palveluihin ja ympäristöön.
– Kilpailemme ihmisten vapaa-ajankäytöstä. Elokuvat ovat pääroolissa, mutta tarjoamme myös vaihtoehtoisia näytöksiä, kuten formuloita, konsertteja, oopperaa.
Riekkisen mukaan Suomessakin jo ensiaskeleensa ottanut 3D-elokuva tulee olemaan iso hitti. 3D-elokuvat ovat levittäytymässä usealle paikkakunnalle tulevaisuudessa. Lippujen hintoihin uusi tekniikka vaikuttaa muutaman euron verran.
– Elokuvalipun hinta on noussut vain noin 5–10 prosenttia kymmenen vuoden aikana lippukategoriasta riippuen, elokuva on edelleen suhteellisen edullinen vapaa-ajanviettomuoto.
Uusimmat
-
21:37
Valkoinen talo: Yhdysvaltain apu Ukrainalle loppuu muutamassa kuukaudessa, jos lisää varoja ei tule – MTV seuraa sotaa
-
21:34
Berliinin olympiastadionilla häkellyttävä suoritus – Tuomas Virkkunen haltioitui unelmamaalista: "Sopii ihastella kaikista mahdollisista kuvakulmista"
-
21:30
Jarkko Niemen vauhdikas TTK-veto valloitti tuomarit: "Hurmaava esitys"
-
21:01
Poliisi tutkii väkivallantekoa Tampereella
-
21:00
Tämä upea lofti on kuudes Suomen kaunein koti -finalisti
-
20:55
Elon Muskin Ukraina-pilkka voi osoittautua vaaralliseksi – "Sankarista on tullut antisankari"
-
20:48
Tapparan voittomaali vaati videotarkistuksen – tämä tuomio kirvoitti vihellyskonsertin
-
20:46
SAS:ille heitettiin pelastusrengas – Air France-KLM uudeksi omistajaksi
-
20:40
Jari-Matti Latvala nosti esiin ison kysymyksen Ott Tänakista – Hyundai-pomolta täysin päinvastainen linjaus
-
20:34
Yhdysvalloissa sakotettiin ensimmäistä kertaa avaruusromusta
-
20:34
Espanjalaistaituri "syötti" hämmentävän maalin – maalivahdin hölmistynyt ilme kertoi kaiken: "Sellainen jarilitmas-tyylinen viimeistely"
-
20:28
MTV Helsingin Pohjoisrannassa, jossa tapahtunut öljyvahinko – "Merkittävä määrä öljyä mennyt mereen"
-
20:11
Matkustajan laukusta löytyi ladattu ase lentokentällä Yhdysvalloissa – miehen syyttävä sormi osoitti välittömästi kotiin päin
-
20:01
25-vuotias Pavel saattaa nousta Wagnerin johtoon – kuvattiin isänsä Jevgeni Prigozhinin haudalla
-
20:00
Salkkareissa dramaattinen kohtaus – hahmo jää auton alle
-
19:53
"Mistä se menee?" – Tappara-vahti ei voinut kuin seurata hölmistyneenä
-
19:45
Tässä on tiistain Mestarien liiga -kattaus – konsertin pilaaman pelinurmen kunto hämmästyttää: "Nyt pitää hoitaa hommat paremmin!"
-
19:40
Ruoan hinta lähtee laskuun – nämä tuoteryhmät halpenevat
-
19:18
Keskiviikkona huonot ajokelit – nyt tarkkana liikenteessä!
-
19:08
Kyhmyjoutsen vastusti poliisin käskyjä Helsingissä – video näyttää, miten neuvottelutilanne ratkesi
-
Lataa lisää