Suomalaisen mäkihypyn karu alakulo jatkuu

Mäkihypyn maailmancupissa ei nähty taaskaan kovin kaksista suomalaismenestystä, kun kausi jatkui Saksan Titise-Neustadtissa HS142 mäessä. Suomen Jarkko Määttä ja Antti Aalto karsiutuivat molemmat jatkosta.

Aalto oli ensimmäisen kierroksen 31:s ja Määttä 41:s.

– Tänään ei ollut niin hyvää hyppäämistä kuin esimerkiksi eilen. Ei se kaukana ollut, mutta ei tuolla hyppäämisellä päässyt mihinkään, Aalto harmitteli kisan jälkeen.

Suomalaisilta oli nähty väläyttelyä perjantain karsintakilpailussa. Maajoukkueen päävalmentaja Lauri Hakola yrittikin hakea positiivista tuulta kyseisistä näytöistä.

– Pojat olivat Planicassa harjoittelemassa ennen tätä kisa viikonloppua, ja mun mielestä löytyi järkeviä asioita hyppäämiseen leirillä. Niitä samoja asioita nähtiin harjoituksissa ja karsinnassa. Tänään kisassa ei samalla tavalla onnistunut hypyt, Antilla tuli samaa vanhaa virhettä. Ei olla kaukana, ei muuta kuin huomenna uudestaan. Uskon että parempaa otetta hyppäämiseen on luvassa, Hakola näkee.

Toisen kierroksen paikat ovat olleet tiukassa viime aikoina suomalaishyppääjillä. Aallon kauden paras sijoitus on joulukuun puolesta välistä, kun hän oli Saksan Klingenthalissa 23:s.

Lue myös:

    Uusimmat