Suomalaisdokumentteja New Yorkissa

Kaksikymmentä tunnetuinta suomalaista dokumenttia esitetään elokuvajuhlilla New Yorkissa. Northern Exposure -festivaali alkaa perjantaina ja jatkuu 16:nteen huhtikuuta saakka.

Tapahtuman järjestävät Dokumenttikilta ja DocPoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaali, jonka johtaja Arto Halonen johtaa myös New Yorkin juhlia. Järjestäjien mukaan festivaali on kautta aikain suurin suomalaisaiheinen elokuvatapahtuma Pohjois-Amerikassa. Elokuvia esitetään pohjoismaisessa kulttuurikeskuksessa ja indie-elokuvateatteri Pioneerissa.

Festivaalin tavoite on yhtäältä tarjota katsojille ikkuna tämän päivän Suomeen ja toisaalta tarkastella suomalaisten ohjaajien kiinnostusta muiden kulttuurien kuvaamiseen. Juhlilla nähdään muiden muassa Joutilaat (Susanna Helke ja Virpi Suutari), Maitotilipäivä (Mikko Piela), Karkotetut (Visa Koiso-Kanttila), Hyppääjä (PV Lehtinen), Miinavaara! (Lasse Naukkarinen), Pölynimurikauppiaat (John Webster), Orpojen joulu (Anu Kuivalainen), Naisenkaari (Kiti Luostarinen), Wanted (Milla Moilanen), Trans-Siberia (Kanerva Cederström), Blatnoi Mir (Jouni Hiltunen), Elämän äidit (Markku Lehmuskallio & Anastasia Lapsui) ja Atman (Pirjo Honkasalo).

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat