Suomalaisasiantuntija: Toinen valtio todennäköisesti Norjan salakuuntelun taustalla

Kyberturvallisuusalan professori Jarno Limnéll uskoo, että matkapuhelimia on Oslossa salakuunnellut ulkomainen valtiollinen taho. Hänestä vain valtiolla olisi tällaisen salakuuntelulaitteiston pystyttämiseen varaa ja riittävät perusteet. Rikollisliigasta tuskin on kyse.

Sellainen uhka, että myös Suomessa käytettäisiin väärennettyjä tukiasemia valtionhallinnon matkapuhelinten salakuunteluun, on Limnéllin mukaan olemassa ja tiedossa.

Aftenposten-lehden mukaan useita väärennettyjä tukiasemia on pystytetty muun muassa hallituskorttelin ja kansanedustuslaitoksen läheisyyteen Oslossa. Niiden avulla on voinut kuunnella alueella tapahtuvaa puhelinliikennettä, kerätä puhelujen tietoja ja selvittää, keitä alueella liikkuu.

Tietoturva-asiantuntija Viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskuksesta sanoo, että vastaavia laitteita käyttävät eri maiden poliisit rikostutkinnassa.

– Näitä käytetään esimerkiksi matkapuhelimien yksilöintiin ja sen selvittämiseen, keitä kyseisellä alueella on, sanoo Viestintävirastosta Antti Kurittu.

Aftenpostenin mukaan väärät tukiasemat ovat niin kutsuttuja IMSI-sieppaajia. Kurittu ei osaa sanoa, onko vastaavia laitteita käytetty Suomessa.

– Ei ole tullut sellaisia tapauksia ilmi, että vieraan vallan agentuuri olisi tällaisia käyttänyt. En ole sellaisista tapauksista kuullut, Kurittu sanoo.  



Lue myös:

    Uusimmat