Mika Häkkinen ja Valtteri Bottas edustavat Suomea Race of Champions -tapahtumassa Ruotsissa ensi helmikuussa.
Mercedeksen formula yksi -tallissa ajavan Bottaksen osallistuminen kilpailuun varmistui jo viime kuussa, ja nyt kaksinkertainen F1-maailmanmestari Häkkinen on kertonut täydentävänsä suomalaisrintaman.
LUE MYÖS: Valtteri Bottaksesta hätkähdyttävä fakta – kovalla kädellä rangaistu suomalainen jättänyt Lewis Hamiltonin ja Max Verstappenin kauas taakse
Bottas ja Häkkinen ottavat joukkuekisan lisäksi osaa henkilökohtaiseen kilpailuun, joten he ajavat myös toisiaan vastaan.
– Olen innoissani paluusta kilpa-autoon ja siitä, että pääsen vihdoin mukaan ROC:hen, Häkkinen kommentoi Motorsportweekin mukaan.
– Ajaminen tulee olemaan hyvin erilaista kuin F1:ssä, mutta rakastan kilpailua, ja lumella sekä jäällä ajaminen on mahtavaa. Yritän harjoitella asunnollani Pohjois-Suomessa ennen tapahtumaa.