Ukrainalaisten sitkeys ja rohkeus on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen Tommiin – tällaista on viedä apua sodan runnomaan maahan
Ukrainan sodan alettua vapaaehtoisapu tuli kultaakin kalliimmaksi Ukrainalle. Tommi Ojala on viettänyt Ukrainassa yhteensä yli kolme kuukautta vieden avustustarvikkeita sitä tarvitseville.
Suomalainen Tommi Ojala sai kaveriltaan kutsun lähteä Ukrainaan auttamaan pakolaisia, kun sota syttyi viime vuoden helmikuussa. Viikkoa myöhemmin Ojala oli jo Ukrainan rajalla, tarkoituksena hakea sieltä pakolaisia.
Ojalan mukaan auttamishalua lisäsi se, että Ukraina tuntui olevan niin lähellä, melkein vieressä.
– Ei ollut mitään käsitystä siitä tilanteesta, näki vaan kuvia, että siellä on katastrofi, Ojala kertoo.
– Siellä oli niin paljon pakolaisia. Tuhansia ihmisiä oli mennyt hylättyihin ostoskeskuksiin, ja niissä yritettiin organisoida miten ihmiset laitetaan sinne, mistä saadaan sängyt, hän jatkaa.
Ukrainalaiset ovat sitkeitä
Ojala kertoo, että päälimmäisenä hänen mieleensä on Ukrainassa vietetystä ajasta jäänyt ukrainalaisten sitkeys ja rohkeus.
– Siellä ollaan aika sitkeitä. Vaikka siellä on ilmahälytyksiä, esimerkiksi Dniprossa joka on 200 kilometriä taistelualueilta, eivät sielläkään ihmiset pelkää enää.
– He eivät vain enää todellakaan tykkää venäläisistä, ja he suhtautuvat sitkeästi siihen, että nämä ovat ne olosuhteet, joissa he tällä hetkellä elävät. Se on normaalia elämää.
Kontaktit tärkeitä
Ojala kertoo, että häntä itseään ei juurikaan pelota, sillä suurin osa toiminnasta tapahtuu Ukrainan länsiosissa, ja paikallisten kontaktien ja ystävien apu on korvaamatonta.
Ojala ja kumppanit tuovat Suomesta apukuljetuksia Länsi-Ukrainaan, josta kuljetukset sitten lähtevät sotilaiden mukana itää päin apua tarvitseville.
Ojala kertoo helpoimman tavan auttaa ukrainalaisia olevan Auta Ukrainaa -sivusto, josta voi suoraan ostaa tuotteita Ukrainaan vietäväksi.
– Sieltä voi ostaa ihan itse ostoskoriin niitä tuotteita, ja Posti sitten lähettää ilmaiseksi tuotteet varastoon. Sitten tämmöiset pölhöt kuten me käymme hakemassa tavarat varastolta ja viemme sitten Ukrainaan sellaisiin kohteisiin, jotka on varmistettu, että tavara myös menee perille.
Katso Tommi Ojalan koko haastattelu ylläolevalta videolta.
Korjattu 13.49: Virheellinen etunimi korjattu oikeaksi.
Uusimmat
-
00:02
Erling Haaland nosti Cityn kiinni mestaruuteen – Tottenham-faneille maistuva tappio
-
23:42
Sokkitulos! Kanada romahti pahasti MM-kisoissa
-
23:34
Venäjä teki useita ohjusiskuja Harkovaan
-
23:16
Mielenosoitukset "venäläislakia" vastaan jatkuvat Georgiassa – "Tulee olemaan este EU-jäsenyyspolulla"
-
22:42
Ilja Kovaltshuk kärsi uransa rajuimman pettymyksen Suomelle – avaa nyt, mitä teki sen jälkeen
-
22:35
Voisiko Suomi jäädä Euroviisuista pois? Yle-pomo: "Ei ole tarkoitus, että suurin osa ilon ja riemun kilpailussa on ahdistuneita"
-
22:23
Ei herkimmille: Valvontakamera tallensi hyökkäyksen vankien kuljetusautoon – kaksi kuoli
-
22:16
18-vuotias MM-maalaaja nostattaa kierroksia: "Onko hän parempi kuin Ovetshkin?"
-
22:03
Julkisuudesta vuosiksi vetäytynyt Anu Hälvä muistelee 90-luvun suurta suosiota: "Olin täysin valmistautumaton"
-
21:57
MM-rallissa täysin poikkeuksellinen päätös – Hyundain uhkailu sai kilpailijat taipumaan?
-
21:24
Neste antoi tulosvaroituksen
-
21:23
Ex-tähtipelaajan sukukalleudet aiheuttavat ongelmia lentokentällä – "Olemme huolissamme"
-
21:10
Trumpin entinen asianajaja todisti hyssyttelyrahaoikeudenkäynnissä
-
21:00
MasterChef Suomi -sarjan voitto ratkesi – haku uudistuneelle kaudelle on käynnissä
-
20:41
Henkilöauto ja rekka törmäsivät Lahdessa – yksi loukkaantui
-
20:17
Titanic-ohjaaja James Cameron ja Céline Dion eivät halunneet elokuvaan sen kuuluisaa tunnuskappaletta
-
20:16
Sortunut silta räjäytettiin irti jumiutuneesta rahtilaivasta Baltimoressa – Video tallensi pamauksen
-
20:03
Parisuhteen muodostaminen voi olla yllättävän monimutkaista – psykologi kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
-
20:02
Mikä on ennennäkemättömän ryöpytyksen kohteeksi joutunut Euroviisuista tuttu EBU?
-
19:55
Norja jysäytti makean voiton MM-kisoissa
-
Lataa lisää