Suomalainen Satu menetti lapsensa zikaviruksen takia – "Olisin suojellut itseäni, jos olisin tiennyt"

Suomalainen 33-vuotias Satu menetti vauvansa zikaviruksen takia. Hän kertoo tarinansa NBC News -uutiskanavalle varoittaakseen muita raskaana olevia viruksen vaarallisuudesta. Satu käyttää haastattelussa peitenimeä suojellakseen henkilöllisyyttään. 

Satu päätti lähteä miehensä kanssa viime vuoden marraskuussa lomalle Latinalaiseen Amerikkaa. Ajoitus oli hyvä, sillä Satu oli vasta 11. viikolla raskaana. Kaikki vaikutti olevan hyvin. Lomakohteen rantakin oli kehuttu mitä upeimmaksi.

"En ollut edes kuullut zikaviruksesta"

Lomalla Satua kuitenkin pisti hyttynen, joka levitti zikavirusta. Siitä alkoi Sadun painajainen.

Satu sai tartunnan todennäköisesti Guatemalassa. Tämä oli kuukausia ennen sitä, kun kukaan edes osasi epäillä zikavirusta olevan alueella. Tämä oli myös viikkoja ennen sitä, kuin maailman terveysviranomaiset varoittivat, että virus voi aiheuttaa sikiövaurioita.

– En ollut koskaan kuullut zikaviruksesta. Siksi en osannut sitä edes epäillä, sanoo Yhdysvaltain Washingtonissa asuva Satu. 

Satu kertoo, että jos hän olisi tiennyt zikasta, hän olisi suojellut itseään paremmin. 

Zika iski ensimmäisenä Brasiliaan alkuvuodesta 2015. Meni kuitenkin useita kuukausia ennen kuin viranomaiset ymmärsivät, minkälaisesta vaarasta oli kyse. Zikavirus aiheuttaa vauvalle mikrokefaliaa eli pienipäisyyttä.

Väsynyt olo ja iholla ihottumaa

Pariskunta joutui palaamaan lomaltaan ennen aikojaan, kun Satu alkoi tuntea itsensä kipeäksi. Hän tunsi itsensä väsyneeksi ja iholle muodostui outoa ihottumaa. Hän päätti mennä lääkärille. Lääkäri kuitenkin sanoi, ettei syytä huoleen ole.

Satu päätti tulla miehensä kanssa viime jouluna koti-Suomeen. Hän hakeutui testeihin, joissa todettiin, että kyseessä olikin zikavirus.

– Tietenkin se oli hirveää, mutta keskellä tuollaista tilannetta sitä ajattelee, että on pieni mahdollisuus, että kaikki on ok.

Aluksi näyttikin siltä, että kaikki oli hyvin. Tammikuun lopulla tutkimuksessa kuitenkin todettiin, että sikiön aivoissa saattoi olla jonkinlaisia vaurioita. Ne eivät olleet kehittyneet normaalisti. Sama asia todettiin myös Washingtonissa magneettikuvauksissa.

Zikaviruksesta ei enää merkkejä

Sikiön ennuste oli erittäin huono.

– Lapsi ei voisi koskaan puhua tai kävellä ja hän tarvitsisi laajaa ympärivuorokautista hoitoa koko elämänsä, joka olisi lyhyt, Satu sanoo.

Satu keskusteli miehensä kanssa eri vaihtoehdoista. Lopulta he päätyivät siihen, että abortti tehtiin 21. raskausviikolla. Satu tietää tehneensä oikean päätöksen. 

– Olin ehdottomasti parhaiten hoidettu zikapotilas koko maailmassa. Minulla on etuoikeutettu olo, Satu sanoo NBC Newsin haastattelussa.

Näyttää siltä, ettei että hänessä enää ole jälkiä zikasta. Merkit viruksesta voivat säilyä siemennesteessä peräti puoli vuotta tai pidempään, mutta nyt testit ovat olleet puhtaita.

Satu toivoo miehensä kanssa yhä kovasti lasta.

– Minä ja mieheni haluaisimme edelleen lapsen. Se on suunnittelussa, Satu kertoo hymyillen.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen THL:n erikoistutkija Jussi Sane vahvistaa Ilta-Sanomissa, että NBC Newsin raportoima Sadun tarina on tosi.

Lue myös:

    Uusimmat