Suomalainen NHL-tähti aiheutti huvitusta herättäneen tilanteen– oma joukkuekaveri suolasi somessa

Boston Bruinsin Tuukka Rask esiintyi lauantaina edukseen, kun hänen joukkueensa kukisti New York Islandersin 4–0. Raskille irtosi siis lopulta nollapeli, mutta aivan täydellisesti kamppailu ei mennyt alusta loppuun.

Ensimmäinen erän puolivälissä nähtiin näet erikoinen tilanne, jossa Rask seikkaili kauas maaliltaan. Islandersin Johnny Boychuk tuli tilanteessa laidalta keskelle, ja Rask pelasi itsensä hetkeksi ulos.

Tilanteesta otettu kuvankaappaus on naurattanut sosiaalisessa mediassa, sillä Raskin seikkailua paikkasi puolustaja Torey Krug. Tämä oli polvillaan suojaamassa joukkueensa maalia.

Krug innostui itsekin naureskelemaan tapahtuneelle Twitterissä.

– Hei, Tuukka Rask, pitele oluttani (englanniksi tunnettu meemi ”hold my beer”), kirjoitti pakki kuvakaappauksen yhteyteen.

Heitolla on tapana ilmaista, että sen sanoja pitää tekoansa varsin helppona, vaikka muu maailma kuvittelee sen olevan haastavaa.

Krugin viesti keräsi nopeasti tuhansia tykkäyksiä ja jakoja sosiaalisessa mediassa.

Katso twiitit alta.

Lue myös:

    Uusimmat