Erityyppiset kahvilat ovat viime aikoina tarjonneet suomalaisille monenlaisia mahdollisuuksia viettää vapaa-aikaansa kodin ulkopuolella. Erikoiskahvia höyryävä kupponen kädessä voi samalla surffailla netissä, lueskella trendilehtiä tai ihan perinteisesti vaihtaa kuulumisia tuttujen kanssa.
Kahvilasta muoti-ilmiönä kielii jotain myös se, että Keskon tytäryhtiö Carrols Oy aikoo rakentaa maahamme muutamassa vuodessa jopa 60 kahvilan Drop Coffee Shop -ketjun. Yhtiössä uskotaan, että uusi kahvilatoiminta on Suomessa nyt yhtä lapsenkengissä kuin hampurilaisravintolatoiminta parisenkymmentä vuotta sitten.
Kaikki eivät kuitenkaan usko suomalaisen kahvilakulttuurin olemassaoloon yhtä vankasti. Ravintola Kanavarannan keittiömestari Gero Hottinger rohkenee kyseenalaistaa nykyaikaisten kahvikuppiloiden kulttuurisen merkityksen. - Välillä tuntuu, ettei Suomessa ole olemassakaan kahvilakulttuuria. Täällä kahviloista puuttuu nostalgia, kritisoi Hottinger, jolla on tietämystä keskieurooppalaisesta kahvilamaailmasta.
- En ymmärrä mihin esimerkiksi nettikahvilat pyrkivät. Trendipaikoissa myydään muffinseja ja pikajauheesta valmistettua kahvia. Mielestäni onnistuneessa kahvihetkessä on olennaista rauhoittua ja nauttia hyvästä kahvista vaikkapa leivoksen kera, kiteyttää Hottinger.
Alkoholipolitiikka ja työvoimapula kaatoivat kahviloita
Suomessa on ollut kahviloita reilut sata vuotta, sillä ensimmäiset hienot kahvilat rantautuivat maahamme 1800-luvun lopulla. - Siihen aikaan oli olemassa kahdentyyppisiä kahviloita. Toiset olivat pariisilaistyylisiä, joista sai myös alkoholijuomia, kuten konjakkia ja likööriä. Nämä kahvilat toimivat myös niin sanoittuina jatkopaikkoina, kertoo ruokahistorioitsija Merja Sillanpää. - Toinen kahvilatyyppi oli saksalaisvaikutteinen ja ne olivat vain päiväsaikaan auki eikä niissä tarjoiltu viinaksia. Suomessa oli aluksi enimmäkseen tämäntyylisiä kahviloita, jatkaa Sillanpää.
Sillanpään mukaan 1930-luvulla eurooppalaistyyppiset kahvilat näivettyivät maastamme lähes kokonaan, kun Alkon päätöksestä kahvila -nimike ei enää oikeuttanut anniskeluoikeuksiin ja alkoholitarjoilu siirtyi kokonaan ravintoloille. Kahviloiden alamäki jatkui sodan myötä. Silloin oli pulaa leivonnaisiin tarvittavista raaka-aineista, kuten sokerista, munista, kermasta ja tietenkin myös kahvista.- Kuten kaikki palvelualat, myös ravintola-ala kärsi työvoimapulasta 1960-luvulla. Erityisesti kahviloihin oli vaikea saada työntekijöitä, koska niissä tarjoilijoiden palkat olivat huonommat kuin ravintoloissa, Sillanpää kertoo.
Kahvilan kehitys nuorissa kiinni
Suomalaisia kahviloita yritettiin 1980-luvun puolivälissä herätellä jälleen henkiin, kun Alko liberalisoi kantaansa anniskeluoikeuksiin. - Syntyi muutamia myöhään yöhön auki olevia eurooppalaistyyppisiä kahviloita. Näiden menestykseen oli suuret odotukset, mutta idea ei mennyt silloin läpi, toteaa Sillanpää.
Sillanpään mukaan on pitkälti asenteista kiinni minkälaiseksi maamme kahvilakulttuuri tulevaisuudessa muodostuu. - Suomalaisilla ei ole sosiaalisen oleskelun mentaliteettia. Emme oikein osaa vain istuskella ja lorvia kahvikupposen äärellä, pohtii Sillanpää. Hän uskoo kuitenkin, että nuoret sukupolvet tulevat erilailla käyttämään palveluja ja he osaavat antaa arvoa myös aineettomalle hyvälle ja nauttivat sitä kautta myös kahvilakulttuurista. (Finfood)